Siirry sisältöön

Mihin milloinkin taivumme, asiakas ja minä? – omien kokemusten hyödyntäminen asiakastyössä

Kokonaisena työssä -hankkeen kirjoitussarjan toisessa osassa Katja pohtii kokemusosaamisen hyödyntämistä asiakastyössä.

Mielessäni pyörii useita kysymyksiä. Milloin kokemisesta syntyy kokemus ja opitusta osaaminen? Kuinka siitä viestitään ja kuinka se ilmenee vuorovaikutuksessa? Miten kokemusosaaminen otetaan käyttöön?

Oma kokemani

Ensimmäisistä opinnoistani, useampi kymmenen vuotta sitten, muistan opettajani kommentin: “Tiedän, että ainakin sinä voit tavoittaa sanomani, vaikka muut eivät ymmärtäisi, mistä puhun”. Kyse oli sosiaalipolitiikan opettajasta. Uskon, että kommentti kumpusi siitä, että opettajalla oli tieto elämänhistoriastani ja hän mahdollisesti pystyi liittämään sen siihen, mitä tunnilla sanoitin. Yksilöllistä kokemista oli kertynyt tuolloin kaksikymmentä vuotta.

Nyt, reilut kolmekymmentä vuotta sen jälkeen, olen kokenut hurjasti enemmän. Olen myös saanut ammattitietoa aika paljon lisää. Miten se minusta näkyy? Osaanko hyödyntää kokemaani? Uskonko, että kokemani on arvokasta huolimatta siitä, että se on osin ollut myös sellaista, jota ei olisi halunnut kokea.

Mietinkin, mitä negatiivisiksi luokittelemani kokemukset ovat tosiasiallisesti olleet. Miten arvotamme kokemuksiamme ja onko negatiivinen kokemus muutettavissa positiiviseen suuntaan? Olennaisinta on kai se oppi, jonka kokemuksesta on saanut. Voinko joistain kokemuksista jopa luopua, koska niillä ei ehkä enää ole mitään tehtävää elämässäni. Onko jokin uusi jo vallannut tilan ja se uusi onkin juuri nyt jaettavissa?

Kokemus työssä

En ole vuosien mittaan kovinkaan aktiivisesti tai johdonmukaisesti miettinyt, miten eletty elämäni vaikuttaa siihen, miten työtäni teen. Joskus olen ihmeekseni huomannut, että vuorovaikutustilanne asiakkaan kanssa on uskoakseni tuonut sekä hänelle että minulle erityisen kohtaamisen tunteen. Jälkikäteen olen arvellut, että tuolloin olen jollain tavoin pystynyt asettumaan tilaan, jossa toinen on tullut kuulluksi. Uskoisin, että noissa hetkissä on, ainakin joskus, ollut kyse yhdessä ymmärretystä ja jaetusta kokemuksesta, vaikka työssäni olen lopulta todella harvoin viitannut omaan elämääni ja sen kokemuksiin.

Kun viestii toiselle oman kokemuksensa kautta, on tärkeää muistaa kunnioittaa toisen erityistä kokemusta. Jokainen meistä kokee asiat omista lähtökohdistaan ja oman maailmansa kautta. On hyvä olla herkkyyttä nähdä toisen kokemus ensisijaisena. Jotta kykenee kokemuspohjaisesti auttamaan, on usein tarpeen saada myös välimatkaa omassa elämässä tapahtuneeseen ja pystyä sitä jollain tavoin jäsentämään.

Yhdessä kokemamme

Miten omakohtainen ymmärrys vaikuttaa kohtaamiseen? Osaanko antautua kokemuksen/ ymmärryksen välittämiseen? Onko tarpeen jakaa kokemusta konkreettisesti vai onko oleellista vain se ymmärrys ja tunteet, jotka auttavat asettumaan dialogiin? Usein myös työn puitteet, aika, paikka ja tila, asettavat omat rajansa kohtaamiselle. Nekin on tuolloin vain hyväksyttävä.

Uskallus ja oman epävarmuuden sieto haastavat vuorovaikutuksessa uskoakseni sekä ammattilaista että asiakasta. Olemmehan kumpikin inhimillisiä ihmisiä omine elämänhistorioinemme. Ammattilaisena saatan helposti lähteä ratkaisemaan asiakkaan tilanteita ja asioita, kun hän ensisijaisesti toivoisi vain tulevansa kuulluksi. Joskus taas monimutkaiset ja kriisiytyneet tilanteet vaativat myös nopeita ratkaisuja. Mihin tässä sitten milloinkin taivumme, asiakas ja minä?

Koko elämämme on kokemista, joten kokemusta kertyy keskimääräisen elämämme aikana runsaasti. Varmasti osaa kokemuksistamme hyödynnämme sekä työssä että muussa elämässä tiedostaen, mutta useimmiten ehkä tiedostamattamme. Toivottavasti uskaltaudumme aina uudelleen kokemaan, oppimaan uutta ja käyttämään osaamistamme sekä itsemme että toistemme hyväksi. Onneksemme voimme ja saamme myös vastaanottaa elämämme ihmisiltä heidän kokemuksiaan sekä niistä kumpuavaa tietoa ja ymmärrystä. Ehkä elämä kokemuksineen on todella tarkoitettu jaettavaksi?

Teksti ja kuva: Katja

Kokonaisena työssä -hankkeen kirjoitussarjassa verkoston jäsenet kertovat kokemusosaamisesta omista näkökulmistaan. Juttujen kirjoittajat ovat olleet mukana hankkeen toiminnassa eri rooleissa. Lue myös sarjan ensimmäinen kirjoitus Kokemuksia ja näkökulmia Elämällä oppii! -valmennuksesta.

Suomen Diakoniaopiston, Diakonissalaitoksen ja Diakonia Ammattikorkeakoulun Kokonaisena työssä -ryhmähanke (02/23–06/25) kehittää, pilotoi ja juurruttaa käyttöön valmennusmallin ja työvälineet kokemusosaamisen tunnistamiseksi sosiaali- ja terveysalalla. Hanke on Euroopan Unionin (ESR+) osarahoittama osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelmaa.

Lisätietoja

Katriina Nuutinen
Projektipäällikkö
katriina.nuutinen@sdo.fi