Siirry sisältöön

RUORI – toimintakyvyn arviointi ammatillista opiskelua varten

RUORI-itsearviointi hakijalle

RUORI-itsearvioinnin avulla voit arvioida ammatilliseen opiskeluun liittyviä voimavarojasi ja tuen tarpeitasi. Voit hyödyntää itsearviointia suunnitellessasi ammatilliseen koulutukseen hakeutumista. Itsearvioinnin avulla voit suunnitella esimerkiksi alavalintaa ja sinulle sopivaa koulutusmuotoa. Itsearviointi toimii apuna myös opiskeluun tarvittavan tuen tarpeen arvioinnissa.

Mikäli haet vaativan erityisen tuen koulutukseen, voit toimittaa itsearvioinnin yhteenvedon hakemuksen liitteenä (Kodinhuoltaja tai TELMA-koulutus). Itsearviointi toimii apuna vaativan erityisen tuen tarpeen tunnistamisessa. Sinua saatetaan pyytää täyttämään itsearviointi ennen haastatteluun saapumista, mikäli et ole toimittanut sitä hakuliitteenä.

Voit tehdä itsearvioinnin yksin tai yhdessä esimerkiksi läheisen, opettajan tai ohjaajan kanssa.

Itsearvioinnin lopussa on ohjeet yhteenvedon tallentamiseen, tulostamiseen tai lähettämiseen.

Tästä pääset itsearviointiin ›

RUORI-asiantuntija-arviointi

RUORI-asiantuntija-arviointia voi hyödyntää vaativan erityisen tuen koulutuksiin (Kodinhuoltaja ja TELMA-koulutus) haettaessa.

Asiantuntija-arviointi on tarkoitettu hakijan kanssa työskentelevien tai läheisten käyttöön. Arvioinnin yhteenvedon voi toimittaa hakemuksen liitteenä opiskelijan hakiessa vaativan erityisen tuen koulutuksiin. Asiantuntija-arvioinnin käyttämisestä hakuliitteenä täytyy aina sopia hakijan kanssa. Asiantuntija-arvioinnilla voi täydentää hakijan vaativan erityisen tuen tarpeeseen liittyviä havaintoja ja perusteluita.

Kyselyn lopussa on ohjeet yhteenvedon tallentamiseen, tulostamiseen tai lähettämiseen.

Tästä pääset asiantuntija-arviointiin ›

Hae opiskelemaan

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus, Telma, Jatkuva haku, Aloitus keväällä 2024

Hakuaika 18.9.2023 – 15.1.2024
Paikka Helsinki
Koulutusaika 9.1.2024
Opiskelumuoto Päiväopiskelu, Vaativa erityinen tuki

Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus, Telma, Yhteishaku

Hakuaika 20.2.2024 – 19.3.2024
Paikka Helsinki
Koulutusaika 6.8.2024 – 29.5.2026
Opiskelumuoto Vaativa erityinen tuki

Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto, kodinhuoltaja, vaativana erityisenä tukena järjestettävä koulutus, Jatkuva haku

Hakuaika 21.11.2023 – 15.1.2024
Paikka Helsinki
Koulutusaika 3.1.2024
Opiskelumuoto Vaativa erityinen tuki