Kokemus-asiantuntijan rinnalla kasvaa myös ammattilainen 

Kokemusasiantuntijan rinnalla kasvaa myös ammattilainen 

Ammatillinen matkani kokemusosaamisen pariin alkoi vuonna 2018, kun aloitin ensimmäistä kertaa työparityön kokemusasiantuntijan kanssa naisten asunnottomuuteen liittyvässä hankkeessa. Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta kokemusasiantuntijoiden kanssa työskentelystä, mutta olin aidosti halukas oppimaan. Tämän projektin jälkeenkin kokemusosaaminen on aina liittynyt jollain tavalla työhöni, enkä enää edes halua työskennellä ilman sitä. Työskentely kokemusasiantuntijoiden kanssa on opettanut minulle sosiaalialan ammattilaisena paljon, ja olen kaikesta oppimastani syvästi kiitollinen. 

Sote-alalla kokemusosaaminen ei ole mielestäni vain arvokasta, vaan se on välttämätöntä. Kokemusasiantuntijat eivät ole ainoastaan auttaneet minua tekemään työni paremmin, vaan monessa tilanteessa mahdollistaneet sen ylipäänsä. He ovat usein toimineet sillanrakentajina niiden ihmisten luo, joita en olisi muuten tavoittanut. Olen monta kertaa nähnyt, miten kokemusosaaminen tuo asiakastyöhön, palveluiden kehittämiseen sekä vaikuttamistyöhön konkreettisuutta, uusia näkökulmia ja vaikuttavuutta – ja se ilahduttaa minua joka kerta. 

Oma työni on usein liittynyt käytännön ongelmien ratkaisuun: asunnon järjestämiseen, palveluihin ohjautumiseen tai taloudellisten asioiden selvittelyyn. Nämä ovat tärkeitä askelia ihmisen tilanteen parantamiseksi, ja olen niistä kiitosta saanut. Olen kuitenkin myös huomannut, että kokemusasiantuntija saa ihmisissä liikkeelle aivan toisenlaisia asioita kuin ammattilainen. Kokemusasiantuntijan kanssa ihmiset uskaltavat esimerkiksi unelmoida. Monille palvelujärjestelmään ja ammattilaisiin aiemmin pettyneille ihmisille on ollut myös tärkeää nähdä, että ammattilainen ja kokemusasiantuntija toimivat hyvässä yhteistyössä. 

Onnistunut yhteistyö ei synny itsestään 

Yhteistyösuhteessa ammattilaisten tärkein tehtävä on varmistaa, että kokemusasiantuntijat onnistuvat. Kun he onnistuvat, onnistumme me ammattilaisetkin paremmin. Sujuvaa yhteistyötä erilaisista lähtökohdista tulevien ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden kesken ei tule pitää itsestäänselvyytenä. Se edellyttää, että molemmilla työparin osapuolilla on aito halu työskennellä yhdessä ja oppia toisiltaan. Jotta yhteistyö onnistuu sekä työparin, asiakkaiden, organisaation, projektin että palvelun tavoitteiden näkökulmasta, on kokemukseni mukaan tärkeää luoda yhteinen ymmärrys työn tavoitteista, sisällöistä ja menetelmistä. Tähän on hyvä varata riittävästi aikaa ja varautua keskustelemaan ammatillisten arvojen lisäksi myös henkilökohtaisista arvoista. 

Onnistunut yhteistyö edellyttää myös sitä, että ammattilainen on valmis jakamaan omaa valtaansa. Valta ei välttämättä jakaudu yhtä luontevasti ja tasapuolisesti kokemusasiantuntijan kanssa kuin kahden ammattilaisen välillä, ja siksi sen tiedostaminen on tärkeää. Eikä vallan tarvitsekaan jakautua kaikissa tilanteissa täsmälleen samalla tavalla, sillä ammattilaisilla ja kokemusasiantuntijoilla on erilaiset vastuut ja velvollisuudet. Minulle vallan jakaminen työparille ei olisi ollut mahdollista ilman jatkuvaa omien työtapojeni tarkastelua, reflektointia ja palautteen pyytämistä. 

Vaikeatkin keskustelut kuuluvat työparityöhön 

Haastavimpia tilanteita minulle ammattilaisena ovat olleet ne, joissa kokemusasiantuntija toivoo tehtävää tai roolia, johon ei vielä ole valmis tai sillä hetkellä kykenevä. Tällöin minun tehtäväni on ottaa asia puheeksi, eikä se ole ollut aina helppoa. Keskustelut ovat olleet erityisen vaikeita silloin, kun kokemusasiantuntija ei tunnista omaa tilannettaan tai ei syystä tai toisesta pysty rajaamaan tekemistään tarkoituksenmukaisella tavalla. Usein olemme kuitenkin päässeet yhteisymmärrykseen, ja tehtävät on jaettu uudelleen tai niiden toteutustapaa on muokattu niin, että kokemusasiantuntija on voinut olla mukana omien voimavarojensa mukaisesti. 

On ollut myös tilanteita, joissa olen joutunut tekemään päätöksen, ettei kokemusasiantuntija voi osallistua johonkin tehtävään. Vaikka tällainen rajaaminen on aina harkittu huolella ja tarkoituksena on ollut kokemusasiantuntijan hyvinvoinnista huolehtiminen, olen silti jäänyt miettimään jälkeenpäin, teinkö varmasti oikean päätöksen. Joskus olen saanut toiminnastani kokemusasiantuntijalta myöhemmin kiitosta, mutta en aina – ja sekin on asia, joka on vain hyväksyttävä. 

Kasvua työssä, oivalluksia omaan elämään 

Tällaisista elementeistä on syntynyt keskinäistä kunnioitusta ja toisen osaamisen arvostamista minun ja kokemusasiantuntijoiden välille. Ne ovat mahdollistaneet sen, että olemme onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla – oli kyse sitten ihmisten auttamisesta, ammattilaisten kouluttamisesta tai vaikuttamistyöstä. Tehdyn työn lisäksi minulle on ollut merkityksellistä se, että jokaiseen kokemusasiantuntijaan on syntynyt oma, henkilökohtainen suhde. Työparityön myötä myös itseymmärrykseni on kasvanut, ja olen oppinut paljon lisää siitä, millaisia me ihmiset oikeastaan olemme. 

Olen saanut kokemusasiantuntijoilta myös henkilökohtaisen lahjan. Työskentely heidän kanssaan on madaltanut omaa kynnystäni hakea apua palvelujärjestelmästä silloin, kun olen sitä itse tarvinnut. Koin vähemmän häpeää omasta tilanteestani, ja ennen kaikkea heidän esimerkkinsä antoi minulle toivoa. 

Vaikeiden elämänkokemusteni myötä olen pohtinut, haluaisinko itsekin kouluttautua kokemusasiantuntijaksi, mutta olen tullut siihen tulokseen, että en ainakaan juuri nyt. On ihan ok olla vain ammattilainen, ja riitän työssäni tällaisena kuin olen. Sen sijaan kävin Elämällä oppii! -valmennuksen, josta sain työkaluja oman elämänkokemuksen hyödyntämiseen sosiaalialan työssä. Vaikka valmennuksen keskiössä oli kokemusosaaminen, vahvisti se todella paljon juuri ammatillista puoltani. Työskentelen jatkossa siis itselleni sopivalla tavalla – eli ammattilaisena tiiviissä yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden kanssa ja hyödyntäen omaa elämänkokemustani silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. 

Sari Rantaniemi 
Asunnottomuustyön ammattilainen ja kokemusosaamisen puolesta puhuja 

Tämä kirjoitus on kahdeksas ja viimeinen osa Kokonaisena työssä -hankkeen (ESR+) ”Tarinoita kokemusosaamisesta” blogin sarjaa.  Blogien kirjoittajat ovat olleet mukana hankkeen toiminnassa eri rooleissa.