Asia Abdillahi, 27, on elänyt koko ikänsä kahden kulttuurin välissä. Suorasanainen nainen haluaa lisätä kulttuurien välistä dialogia ja käsitystä ruohonjuuritason tarpeista. ”Jos ongelmia ei tiedetä, ei niitä voida korjatakaan.”
Lapsena Somaliasta Suomeen muuttanut Asia oli vielä muutama vuosi sitten työtön. Hän haaveili mahdollisuudesta opiskella oppisopimuksella nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi, mutta paikat olivat kiven alla. Sitten ystävä puuttui peliin.
”Frendi lähetti linkin maahanmuuttajanaisten ohjaajan paikasta, johon etsittiin työntekijää Suomen Diakoniaopistoon kuuluvaan Sovintoon. Päätin hakea paikkaa ja sain sen”, Asia kertoo.
Toimenkuva oli uusi, mutta Asia aloitti kehittämistyön innolla.
”Paletti oli tyhjä. Alkuun sain paljon tukea kollegoilta ja sitä kautta pääsin pikkuhiljaa hommaan mukaan ja asiakkaita tuli lisää. Eniten innosti, kun aloin nähdä oman työn vaikuttavuutta asiakkaiden elämäntilanteessa. On kiva nähdä toiminnassa paljon omia sormenjälkiä!”
Työssä aloittamisesta on nyt kolme vuotta. Sen jälkeen Asia on päässyt toteuttamaan myös pitkäaikaista haavettaan.
”Jossain vaiheessa sain kuulla, että minun olisi mahdollista suorittaa nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan perustutkinto työn ohessa oppisopimuksella. Se on ollut todella kätevää!”, Asia iloitsee.
Opiskelu on antanut myös työhön teoreettista perspektiiviä ja vahvistanut Asian tulevaisuuden suunnitelmia. Hän haluaisi myös jatkossa tehdä töitä esimerkiksi järjestöissä, maahanmuuttajien parissa.
Kahden kulttuurin välissä
Asia on elänyt koko ikänsä kahden kulttuurin välissä. Hän myöntää sen vaikuttaneen identiteettiinsä. Asia ei esimerkiksi käytä huivia, kuten somalinaiset yleensä. Vaikka toisia pukeutuminen ihmetyttää, Asiasta sillä ei ole merkitystä.
”Monet ajattelevat mut nähdessään, että en ole kovin uskonnollinen, olen saanut tosi vapaan kasvatuksen tai suomalaistunut liikaa. Kaikki ihmiset ovat kuitenkin erilaisia riippumatta kulttuuritaustasta. Esimerkiksi minulla on viisi sisarusta ja me ollaan kaikki täysin toisistamme poikkeavia persoonia. Kaikkien pitäisi elää omaa elämäänsä eikä lokeroida ihmisiä pukeutumisen tai muun perusteella.”
Sanavalmis nuori nainen onkin ottanut tavakseen vastata ihmettelijöille samalla mitalla eli suoraan. Hän ei kuitenkaan koe olevansa niin suomalaistunut kuin monet olettavat.
”Silloin kun oon suomalaisten keskuudessa, tunnen olevani todella somali ja taas somaleiden keskuudessa huomaan olevani todella suomalainen. Et se kontrasti tulee aina esille. Koen, että mulla on kaksi kulttuuria, kaksi identiteettiä”, Asia summaa.
Rasismi yllätti
Asialta udellaan usein, onko hän kokenut Suomessa rasismia. Siihen hän antaa jopa yllättävän vastauksen.
”Joskus ehkä olen kokenut, mutta niin myös Somaliassa, missä olen suomalainen. Somaliassa rasismi tuntuu paljon pahemmalle kuin täällä”, Asia kertoo. Hänestä rasismi ei riipukaan kulttuurista tai rodusta, vaan elää paljon syvemmällä.
”Somaliassa rasismiin kuluu myös sellasta katkeruutta, koska olen asunut ja elänyt Suomessa hyvissä oloissa, enkä Somaliassa sodan keskellä. Varsinkin teininä rasismi loukkasi, mutta nyt olen tottunut siihen.”
Vaikka Asia on kotiutunut suomeen, on myös somalikulttuuri hänelle tärkeä. Etenkin yhteisöllisyys ja toisista huolenpitäminen ovat Asialle arvoja, joista hän haluaa pitää kiinni. Samalla hän haluaa toteuttaa suomalaisista arvoista etenkin yksilöllisyyttä.
”Parasta on, kun voi ottaa kummastakin kulttuurista parhaat palat. Kaksi ääripäätä arvoissakaan ei ole välttämättä ristiriidassa keskenään, vaan ne voi sulautua yhdessä ihmisessä. Kahden kulttuurin välissä elämisen voi ottaa rikkautena, kun oikeasti osaa katsoa kaikkia asioita monelta eri kannalta ja näkökulmasta.”
Kaikilla Suomeen sopeutuminen ei kuitenkaan käy yhtä helposti.
”Kävin vanhassa koulussani, jossa oli todella paljon eri kulttuureista olevia lapsia. Tutut tytöt kertoivat, että kurdit istuu tuolla, somalit, tuolla, venäläiset tuolla. Kun kysyin syytä tähän, niin he vastasivat, ettei kukaan suostu ottamaan omaan porukaan ulkopuolisia. Juttelin myös mun vanhojen opettajien kanssa aiheesta ja kouluilla ei ole tarpeeksi sellaista toimintaa, joka ryhmäyttäisi lapsia ja tukisi klikkien selvittelyyn ja siihen, että kaikki on samaa porukkaa”, Asia huomauttaa.
Asiasta olisikin tärkeää, että dialogi kulttuurien kesken vahvistuisi – etenkin rehellinen, suorasanainen puhe.
”Yleensä kainostellaan sellasia oikeasti tärkeitä asioita, eikä oikein haluta puhua niistä, ettei vaan loukata ketään. Suomalaisessa yhteiskunnassa suoraan asioista puhuminen on aika harvinaista. Myös pielessä olevista asioista pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin. Jos ongelmia ei tiedetä, ei niitä voida korjatakaan!”