Kolmatta kertaa uusi ura – alanvaihtaja Kirsi opiskeli nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi
Moni haaveilee aikuisena alanvaihdosta, mutta ei silti uskalla toteuttaa unelmaansa. Kirsi, 40, ei lukeudu heihin. Hän lähti rohkeasti opiskelemaan itselleen uutta ammattia ja valmistui nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi.
Lahtelainen Kirsi on aina valinnut aloja, joita yhdistää yksi tekijä: ihmiset.
”Sosiaalisena tyyppinä minulle on ollut tärkeää, että olen saanut työskennellä ihmisten kanssa. Siksi valmistuin aikoinaan 17-vuotiaana hotelli- ja ravintola-alalle, ja lähdin parikymppisenä opiskelemaan lähihoitajaksi”. Kirsi kertoo.
Pari vuotta sitten Kirsillä oli vihdoin aikaa miettiä omia toiveitaan ja tulevaisuuttaan, joten hän alkoi pohtia uudelleenkouluttautumista.
Aika oli kypsä muutokselle.
Perhe ja uusi ura – mahdoton yhtälö?
Kun perheellinen aikuinen lähtee opiskelemaan uutta ammattia, on mietittävä omien toiveiden lisäksi myös käytännön seikkoja – esimerkiksi sitä, miten oma talous kestää opinnot.
Kirsille alanvaihdon mahdollisti työvoimatoimiston päiväraha, jota hän sai omatoimiseen opiskeluun neljäksi sadaksi päiväksi.
Niinpä vuonna 2018 Kirsi uskalsi lähteä opiskelemaan kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoa, josta valmistuu joko lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Kirsi valitsi jälkimmäisen. Hän sai opinnot päätökseen keväällä 2020, puolitoista vuotta aloittamisen jälkeen.
”Nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisala antaa varsin laajat mahdollisuudet eri ryhmien kanssa työskentelyyn. Vaikka itse päädyin tekemään töitä nuorten kanssa, voisin toimia myös ikäihmisten tai kehitysvammaisten kanssa”, Kirsi kertoo.
Harjoitteluista potkua työllistymiseen
Ammatillisen opiskelun vahvuus on se, että opinnot ovat hyvin työelämälähtöisiä. Se on myös opiskelijoiden etu, sillä harjoittelujen avulla voi saada kattavan kuvan erilaisista työpoluista.
Kirsikin suoritti opiskeluaikanaan neljä harjoittelua, kaikki erilaisissa tehtävissä.
”Olen halunnut haastaa itseni ja mennyt mukavuusalueeni ulkopuolelle, vaikka lähihoitajataustalla olisin voinut mennä sieltä, missä aita on matalin ja valita siten vain hoiva-alan harjoitteluja” Kirsi kertoo.
Opiskeluaikanaan hän oli harjoittelussa esimerkiksi nuorisotilalla ja Lahden nuorisopalveluiden k-16-hankkeessa, jossa suunniteltiin kellarikahviloita aikuisille nuorille. Yhdessä harjoittelussa Kirsi kohtasi myös oman mörkönsä.
”Olin harjoittelussa, jossa hyödynsimme digitaalisia välineitä. Se oli jännittävää, sillä pelikoneet ja semmoiset ovat aina olleet mulle mörkö ja olen ajatellut, ettei niistä ole mitään hyöytä. Harjoittelu siis avasi silmäni monella tapaa: digiä voikin käyttää varsin luovasti ja hauskasti nuorisotyössä esimerkiksi ryhmäyttämiseen.”
Harjoittelut ovat myös oiva tapa saada jalka työpaikkojen ovien väliin. Sen huomasi myös Kirsi, joka heti valmistumisensa jälkeen aloitti työt Lahden nuorisopalveluissa.
”Haluan olla turvallinen aikuinen nuoren rinnalla”
Vaikka nuoriso- ja yhteisöohjaajan työ ei ole fyysisesti raskasta, henkisesti se voi olla. Siksi oman elämän pitää Kirsin mukaan olla kunnossa.
”Muuten on vaikea kohdata ja auttaa nuoria”, hän toteaa.
Joillekin nuorille on kasautunut isoja huolia, kuten kiusaamista ja vaikeuksia kotona. Niitä Kirsi on joutunut kohtaamaan heti valmistumisensa jälkeen uudessa työssään Lahden nuorisopalveluissa.
”Osa nuorista on joutunut ottamaan kantaakseen aikuisten murheita: on huolia vanhempien työstä, rahasta ja muista kotioloista. Se on raadollista ja surullista”, Kirsi sanoo.
Toisaalta suurin osa nuorista voi Suomessa varsin hyvin eikä pode suurempia suruja. Useimpia mietityttävät siis ihan tavalliset nuorten elämään liittyvät asiat, kuten se, mitä yhdeksännen luokan jälkeen tekisi.
”Onneksi nuorten hyvinvointiin panostetaan muun muassa nuorisopalveluilla. Palveluita on melko hyvin saatavilla, mikä tarkoittaa myös omasta näkökulmastani sitä, että työllisyystilanne on varsin hyvä. Toki pitää olla valmis tekemään itsekin monipuolisesti töitä, mutta pääsääntöisesti niitä tosiaan riittää”, Kirsi kertoo.
Parasta hänestä nuoriso- ja yhteisöohjaajan työssä on nuorten kanssa oleminen ja heidän kohtaamisensa.
”Haluan olla kulkemassa nuorten rinnalla, yhtenä ja joskus jopa ainoana turvallisena aikuisena”, Kirsi toteaa.
Kolmen polven diakoniaopistolaisia
Kun Kirsi aikanaan haki itselleen opiskelupaikkaa, Suomen Diakoniaopisto oli selvä valinta.
”Oppilaitoksen arvot vastaavat omiani: on yhteisöllisyyttä eikä opiskelijaa jätetä yksin. Opettajat todella soittavat perään, jos joku ei tule kouluun, ja pitävät huolta siitä, että opiskelijat valmistuvat.”
Kirsi on ollut tyytyväinen valintaansa, jonka tiesi jo etukäteen hyväksi: olihan hän tehnyt lähihoitajan tutkintonsakin Lahden Diakoniainstituutissa, joka sittemmin yhdistyi Suomen Diakoniaopistoksi.
Kirsi ei ole perheestään myöskään ainoa, joka on päätynyt samaan opinahjoon.
”Itse asiassa meitä on jo kolme!”
Kirsin kaksi vanhinta tytärtä ovat niin ikään valmistuneet Diakoniaopistosta. Kolmas on lähdössä samalle polulle.
”Kai sitä voisi kutsua sukupolvelta toiselle meneväksi diakoniaopistolaisuudeksi”, Kirsi nauraa.