Siirry sisältöön

Opiskelijoiden ääni on arvokas lisä oppilaitoksen viestinnässä

Missä nuoriso- ja yhteisöohjaaja voi suorittaa työssäoppimisjaksoja? Millaista on opiskella, kun on oppimisvaikeuksia? Mikä on parasta lähihoitajan opinnoissa, entä nuoriso- ja yhteisöohjaajan?

Kevään aikana pääsimme tutustumaan, miltä näyttää opiskelu Suomen Diakoniaopistolla ja millaista opiskelijoiden arki on, kun ensimmäiset somelähettiläämme Miia, Aino ja Saara jakoivat TikTok-sovelluksessa hetkiä ja kokemuksia oman opiskelupolkunsa varrelta.

Hienoa näkyvyyttä ja merkityksellisiä opiskeluhetkiä 

Yhteensä
53 postausta

Lähes
100 000 näyttökertaa

Yli
2000 tykkäystä


Saimme ensimmäisestä somelähettiläspilotista erinomaisia tuloksia. Kevään aikana Miia, Aino ja Saara tuottivat yhteensä 53 opiskeluun ja opiskeluarkeen liittyvää postausta. Nämä postaukset keräsivät noin 100 000 näyttökertaa ja yli 2000 tykkäystä.

Somelähettiläämme olivat erittäin taitavia ja aktiivisia sisällöntuottajia. Samalla he tuottivat äärimmäisen arvokasta tietoa ja kokemuksia opiskeluistaan, ja mikä parasta, vertaisperiaatteella. Somelähettiläät kerryttivät myös työkokemustaan sisällöntuotannosta, josta maksettiin palkkio ja saatiin työtodistus. Sen lisäksi he pääsivät sparrailemaan sisällöntuotantotaitojaan someammattilaisten kanssa.

Opiskelijat saivat arvokasta kokemusta ja vaihtelua opiskeluarkeen 

Somelähettiläänä toimiminen tarjosi Miialle, Saaralle ja Ainolle mahdollisuuden tuottaa aitoa ja oman näköistä sisältöä opiskeluarjestaan. Somelähettiläät saivat suunnitella ja toteuttaa postausideat itsenäisesti. Somelähettiläät pitivät erityisesti sisältöjen ideoinnista ja mahdollisuudesta käyttää luovuutta. Työssä oli riittävästi vapautta tuottaa oman näköistä sisältöä. 

“Olen tykännyt tosi paljon somelähettiläänä toimimisesta, työ on ollut vapaata ja stressitöntä. On ollut kiva, kun on itse saanut valita, mistä kertoo”, Miia kertoo.

“Somelähettilään työ on ollut kivaa vaihtelua arkeen. On saanut näyttää omaa tapaa toimia ja opiskella”, Saara toteaa.

“Somelähettilään työ on ollut tosi kivaa. Kivointa oli tehdä “3 parasta syytä opiskella lähihoitajaksi” -videota. Oli kiva kertoa omasta opiskelupolusta ja kannustaa muita hakemaan lähihoitajakoulutukseen”, Aino hehkuttaa.

Vaikka somelähettiläät ovat toimineet itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, on tukea aina ollut saatavilla.

“On ollut kiva, kun on saanut apua postausten ideointiin, jos on tullut ajatusblokki, eikä ole heti keksinyt postausideaa”, Aino toteaa. 

“Oli aina tunne, että voi pyytää apua ja saada sitä matalalla kynnyksellä. Kommunikaatio toimi hyvin”, Saara kertoo. 

Vertaistuki eli toisten somelähettiläiden tarjoama tuki ja apu olivat somelähettiläille korvaamatonta. Somelähettiläät tapasivat toisiaan muutaman kerran lukukauden aikana, lisäksi matalan kynnyksen kommunikaatio ja yhteistyö mahdollistettiin yhteisen viestiryhmän avulla.

“Yhteiset tapaamiset somelähettiläiden kanssa olivat tosi kivoja. Vertaistoimijat auttoivat somelähettilään työssä ja työskentelyn aikana muodostui tiivis me-kokemus”, Saara kertoo innoissaan. 

Somelähettilästoiminnalle luvassa jatkoa

Suomen Diakoniaopistolla on vahva halu mahdollistaa opiskelijoiden äänen kuulumista oppilaitoksen viestinnässä ja markkinoinnissa myös tulevaisuudessa sekä jatkaa hienosti alkanutta somelähettilästoimintaa.

”Sosiaalisessa mediassa kiinnostavinta ovat ihmiset ja heidän omalla äänellään tuotettu aito sisältö, johon voi samaistua. Monet nuoret miettivät kuumeisesti, mikä ala heitä kiinnostaa ja mitä kohti suunnata tulevaisuudessa. Tässä auttaa muiden nuorten pohdinnat opinnoista ja kokemukset opiskelijaelämästä. Keväällä teettämässämme hakijatutkimuksessa kysyttiin meille yhteishaussa hakeneilta muun muassa sitä, millaista sisältöä he haluaisivat nähdä somekanavissamme. Vastaus oli: saada enemmän tietoa siitä, millaista on opiskella tiettyä alaa ja seurata opiskelija-arkea. Tätä somelähettiläämme ovat tarjonneet tämän kevään ajan, ja saamme tarjota sitä lisää myös ensi syksynä. Kokeilu on ollut erittäin onnistunut ja se on myös antanut meille lisää tietoa siitä, miten voimme paremmin tukea ja auttaa somelähettiläitämme onnistumaan työssään”, iloitsee viestintäpäällikkö Virpi Kotro. 

Jos et vielä seuraa meitä TikTokissa – niin nyt viimeistään kannattaa ottaa tili seurantaan! Löydät meidät TikTokista @suomendiakoniaopisto.