Siirry sisältöön

Terijoki -projekti

RahoittajaTerijoki-Seura r.y.
Hankkeen kesto01.04.2024 - 31.05.2025

Hankkeen tavoitteet

Terijoki-projekti toteutetaan Terijoki-Seuran kanssa. Sdon Lahden kampuksen Theatrum Olgan opiskelijat tutustuvat juuriin ja historiaan. Aiheena ja paikkana on 1930-luvun Terijoki, sen arkkitehtuuri, taidemaailma, monilkulttuuriuus, värikäs historia ja kulttuurielämä. Projektiin osallistuu myös ammattilaisia eri taiteiden osa-alueilta. Mestari vs.oppipoika. Historiallisesta matkasta syntyy elokuva, jota kuvataan Järvenpää-Tuusula-alueella, jonne terijokelaiset evakot aikoinaan siirrettiin. Kuvauksia tehdään myös Vääksyn, Hollolan ja Lahden alueella. Juurimatkasta syntyy elokuva, jonka ensi-ilta on huhtikuussa 2025. Elokuva tulee ohjelmistoon Järvenpäässä, Lahdessa ja Heinolassa. Elokuvan käsikirjoittaa ja ohjaa Lasse Kantola. Kuvauksesta ja editoinnista vastaa Veijo Ruotanen.

Hankkeen toteutus

Hanke toteutetaan yhteistyössä Terijoki-Seuran kanssa. Mukana myös paikallisia toimijoita ja yhteistyökumppaneita.

Lisätietoja hankkeesta

Elokuvan näyttelijäntyö, tanssi ja skenografia; puvustus, lavastus, tarpeisto, maskeeraus, kuvausaikataulutus ja lokaatioiden valinta toteutuu oppilaiden ja ammattilaisten yhteistyönä, Elokuva on paitsi tutkimusmatka Suomen historiaan, myös kokonaisuus joka opettaa laajan taiteellisen tuottamisen kaaren ja sen osa-alueet yhtälailla kuin sitoutumisen, sosiaaliset taidot, vastuun ja kokonaisuuksien hahmottamisen.

Hankkeen tulokset

Valmistunut elokuva on ensi-illassa huhtikuussa 2025
Elokuvan nimi on Diiva ja Paimenpoika. Prosessin etenemistä voi seurata Theatrum Olgan instagramista @theatrumolga

Suomen Diakoniaopisto Lasse Kantola lasse.kantola@sdo.fi +358 40 557 1749