Siirry sisältöön

Positiivisuutta ja vetovoimaa hoiva-alalle, JOTPA

RahoittajaJatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus, JOTPA
Hankkeen kesto04.12.2023 - 31.12.2025

Hankkeen tavoitteet

Tavoite on kaksiosainen. Me teetämme tutkimuksen ja tuomme julkisuuteen tutkimustietoa, mitä positiivista kehitystä hoiva-alojen työpaikoilla on tapahtunut yhdessä Taitotalon ja työnantajien kanssa. Samalla haluamme luoda tiedon avulla vetovoimaa alalle. Koulutamme osaltamme SDO:lla 30 hoiva-avustajaa hankkeen aikana. Tavoitteena on saada alalle sopivia opiskelijoita, joille koulutus tuo mahdollisuuden opiskella, vaikka kielitaito on vasta kehittymässä. Hanke mahdollistaa kielen ja opiskelun tuen ja yksilöllisten tarpeiden huomioimisen ohjauksessa.

Hankkeen toteutus

Positiivisuutta ja vetovoimaa hoiva-alalle kampanja kyselytutkimuksen teko ja tulosten jalkauttaminen tapahtuu eri medialustoilla ja jatkuu koko hankkeen ajan.
Hoiva-avustaja koulutus toteutuu verkossa. Haku SDO:n osalta on valtakunnallinen ja hakeutuminen on mahdollista jatkuvalla sisäänotolla 2/2025 saakka. Hakijoita ohjataan ja heille tuotetaan tietoa ja materiaaleja uudesta hoiva-avustaja koulutuksesta selkokielisesti. Opiskelijoille tuotetaan hoiva–avustajan tutkinnon osista opiskelumateriaaleja ja työpaikoille uusia ohjausmateriaaleja hankeen aikana.

Lisätietoja hankkeesta

Hoiva-alan positiivisuus kampanja Taitotalon kanssa alkaen helmikuussa 2024. Haastekampanja hoiva-alan työnantajille.
Tuettu verkkovälitteinen hoiva-avustajakoulutus suomea toisena kielenä puhuville hakijoille työvaltaisesti toteutettuna. Koulutus kestää reilun vuoden ja on valtakunnallinen toteutus. Koulutuksen aikana on mahdollista saada tutkinnon osien opetuksen lisäksi tukea, opiskelumateriaaleja ja apua haasteisiin ja yksilöllistä ohjausta monikanavaisesti. Työnantajia tuetaan opiskelijoiden ohjauksessa monin tavoin.

Hankkeen tulokset

Kyselytutkimus julkaistu 2/2024

Suomen Diakoniaopisto Birgitta Volotinen birgitta.volotinen@sdo.fi +358 50 502 7568
Suomen Diakoniaopisto Jukka Koivisto jukka.koivisto@sdo.fi +358 50 597 7793