Siirry sisältöön

Hoiva-avustajia Päijät-Hämeeseen 3, JOTPA

RahoittajaJatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus, JOTPA
Hankkeen kesto04.12.2023 - 31.12.2025

Hankkeen tavoitteet

Tavoitteena on saada Päijät-Hämeen alueelle koulutettua hoiva-avustajia koulutuskeskus Salpauksen kanssa yhteistyössä. SDO:ssa koulutetaan 20 hoiva-avustajaa hankkeen aikana ja tuetaan laajempaa ryhmää. Kohderyhmänä on jo hoiva-alalla toimivat tai haluavat. Me tuemme ja ohjaamme hakijoita ja opiskelijoita yksilöllisesti hakeutumisessa ja opinnoissa. Tavoitteena on myös perehdyttää hoiva-avustaja koulutukseen ja tukea työnantajia opiskelijoiden ohjaamisessa Salpauksen kanssa yhteistyössä Päijät-Hämeen alueella.

Lisätietoja hankkeesta

Hoiva-avustaja koulutus työvaltaisena toteutuksena. Oppimisen tuen järjestäminen työvaltaisille oppijoille eri välineitä hyödyntäen. Opiskeluvälineiden ja materiaalien tuottaminen ja yksilöllinen ohjaus opinnoissa. Työpaikkaohjaajien tukeminen ohjaustyössä. Vuosien 2024-2025 aikana valmistuu yksilöllisiltä poluilta 20 hoiva-avustajaa, jotka työllistyvät tai jatkavat opintojaan valmistuttuaan ammattiin. Lisäksi hankkeen aikana tuotetaan opiskelu- ja ohjausmateriaaleja, jotka ovat opiskelijoiden ja työpaikkojen käytettävissä myös jatkossa.

Suomen Diakoniaopisto Birgitta Volotinen birgitta.volotinen@sdo.fi +358 50 502 7568
Suomen Diakoniaopisto Marja-Liisa Sabbah marja-liisa.sabbah@sdo.fi +358 44 713 2375