Siirry sisältöön

Pilottikoulutuksesta vammaistyöhön

Ryhmä opiskelijoita kevätjuhlassa

Pilottikoulutuksesta valmistui yhteisöavustajia vammaistyöhön

Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla -hankkeessa on suunniteltu ja kehitetty uusi, alan vetovoimaa vahvistava yhteisöavustajakoulutus. Hanke saa osarahoitusta Euroopan unionin sosiaalirahastolta (ESR+). Yhteisöavustajakoulutus on kehitetty hoiva-avustajakoulutuksen rinnalle, painottuen ohjaukseen ja vammaistyöhön.

Alppikadun kampuksella juhlistettiin 29.5. koulutuksen päättymistä ja 14 yhteisöavustajan valmistumista. Valmistuneet opiskelijat ovat kiinnostuneita jatkamaan alalla toimimista: kaikki heistä suunnittelevat joko työllistymistä tai opintojen jatkamista. Jatkopolut suuntautuvat sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatus- ja ohjausalan perus- ja ammattitutkintoihin. Osa opiskelijoista on jo työllistynyt työssäoppimispaikkoihinsa esimerkiksi kesätöihin tai oppisopimukseen.

Suomen Diakoniaopisto on yhteistyössä STEP-koulutuksen kanssa toteuttanut pilottikoulutuksen, joka on laajuudeltaan 65 osp. Koulutus koostuu Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon ammatillinen kohtaaminen kasvatus- ja ohjausalalla-tutkinnon osasta sekä Vammaistyön ammattitutkinnon Toimintakyvyn ja oppimisen tukeminen-tutkinnon osasta.

Ketju-lehdessä julkaistiin 18.5.2026 artikkeli, jossa opiskelija Nataliia ja projektipäällikkö Emilia kertovat koulutuksesta. https://ketju-lehti.fi/aiheet/opiskelu/pilottikoulutus-tutkii-miten-yhteisoavustaja-istuu-vammaisalan-toihin/

Hankkeen lopputapahtuma järjestetään 8.9.2026 Diakonia ammattikorkeakoulun Helsingin-kampuksella. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita vammaisalan työntekijät, yhteistyökumppanit, opiskelijat ja kaikki aiheesta kiinnostuneet. https://www.diak.fi/tapahtumat/uudistuva-ja-moninainen-vammaistyo-uudellamaalla-hankkeen-lopputapahtuma/