Siirry sisältöön

Oppimassa maailman parhaassa ravintolassa

Kokiksi opiskeleva Omar lähti työssäoppimisjaksolle huippuravintola Geraniumiin.

opiskelija Omar työssä oppimispaikkansa ravintola Geraniumin tiloissa

Kun Omar kertoi opettajille lähtevänsä tanskalaiseen Geraniumiin työelämässä oppimaan, opettajat eivät uskoneet sitä todeksi. Geraniumilla on kolme Michelin-tähteä ja ravintola valittiin vuonna 2022 maailman parhaaksi.

Ei siis aivan tavallinen työssäoppimispaikka kokkiopiskelijalle.

Eikä Omarkaan olisi päässyt Geraniumiin ilman kovaa sinnikkyyttä. Hän oli ensin ottanut ravintolaan yhteyttä sosiaalisen median kautta, mutta vasta sähköpostitse kielimuuri alkoi purkautua. Geraniumissa ymmärrettiin, että Omar etsi harjoittelupaikkaa.

”Harjoittelijoista vastaava henkilö totesi minulle, etteivät he olleet ymmärtäneet viestiäni ja pyysivät lähettämään uuden hakemuksen ja ansioluettelon. He olivat kiinnostuneita suorittamistani tutkinnoista, opiskeluajasta ja kokemuksesta.”

Hakemuksen kielenhuoltoon Omar sai Sami-opelta Suomen Diakoniaopistosta. Lopullinen vastaus saapui Geraniumista nopeasti.

”He toivottivat minut tervetulleeksi tiimiinsä.”

Koulusta ja Erasmuksesta apua järjestelyihin

”Opettajani Akun kanssa otimme yhteyttä kansainvälisiä vaihtoja Suomen Diakoniaopistossa järjestävään Heli Ramulaan. Heli järjesti minulle Erasmus+ -ohjelmasta kahden kuukauden tuen kansainväliselle jaksolle.”

Erasmuksesta Omar sai apua lento-, asumis- ja ruokakustannuksiin Tanskassa. Hänelle jäi yksi kuukausi maksettavaksi itse, mutta se ei haitannut. Omar halusi matkalle niin paljon, että olisi ollut valmis maksamaan koko harjoittelun itse. Siksi hän oli erityisen kiitollinen matka-avustuksesta.

Ehkä haastavin hetki matkajärjestelyissä koitti, kun oleskeluluvan ja viisumin hankinta meinasivat pysähtyä Tanskan viranomaisiin. Irakilaistaustaiselle Omarille vaadittujen dokumenttien hankkiminen ei ollut helppoa.

”Se oli vaikeaa aikaa”, Omar sanoo.

”Katsoin viisivuotiasta tytärtäni, joka ei ymmärtänyt, mitä oli meneillään. Halusin olla hänen edessään vahva mutta samaan aikaan ajattelin, että olin menettämässä elämäni suuren mahdollisuuden.”

Lopulta Omar sai neljä tuntia aikaa hoitaa lupamaksut – mutta hän ei tiennyt, miten ja minne maksut tulisi tehdä.

”Onneksi vaimo kannusti vierellä: soita, soita joka paikkaan. Niinpä vielä kerran soitin Tanskan viranomaisille, jotka sitten ohjeistivat, kuinka maksut tuli hoitaa.”

Viimeisen tunnin aikana Omar kiisi koululle tulostamaan maksukuitit ja sieltä Tanskan suurlähetystöön.

Nopea lähtö ja pitkiä päiviä

Heinäkuisena maanantaina postissa tulivat viisumi ja oleskelulupa. Samaisen viikon lauantaina Omar lähti Tanskaan.

”Se oli happy week, iloinen viikko”, Omar kuvaa.

Omarin vaimo ja lapsi jäivät vaihdon ajaksi Suomeen. Omar sanoo, ettei hän olisi koskaan lähtenyt Tanskaan, ellei vaimo olisi koko ajan kannustanut kohti unelmaa.

”Kaikki meni lopulta hyvin.”

Mutta ei Omar silti millekään hupimatkalle lähtenyt. Työssäoppiminen Geraniumissa oli todellista työtä. Ravintolassa työskenteli 12 kokkia, joista jokaisella oli oma harjoittelija. Työpäivät olivat pitkiä, fyysisesti raskaita eikä yhteistyö huippukokkien ja -harjoittelijoiden kanssa aina ollut helppoa.

Omar pyrki silti ottamaan ajasta kaiken irti. Hän opetteli, mitä opetettiin. Hän kyseli paljon.

Suomessa opettajat ja ohjaajat seurasivat työharjoittelun etenemistä Omarin blogin kautta. Blogiin hän laittoi kuvia siitä, mitä harjoittelussa teki. Viimeisenä kuukautena Omarin opettaja Aku myös matkusti Tanskaan Erasmus+ Staff Mobility -vaihtomatkalle ja seurasi yhden päivän Omarin ja huippuravintolan keittiötiimin työskentelyä.

”Olin niin ylpeä siitä, että Aku tuli sinne mua varten. Olin ylpeä koulustani Suomessa ja itsestäni, kun olin päässyt niin pitkälle.”

Kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen Omar palasi Suomeen.

”Yllätin tyttäreni hänen syntymäpäiväaamunaan”, Omar kertoo jälleennäkemisestä.  

Suomessa Omar sai nopeasti uuden työelämässä oppimisen paikan Palace-ravintolasta, ja lopulta myös työtodistuksen Geraniumista.

”Se tosin vaati, että opettajat sitä minulle pyysivät.”

Pian Omar valmistuu kokiksi.

”Mutta mä sanoin Akulle, etten ikinä tule unohtamaan tätä aikaa Suomen Diakoniaopistossa. Tämä koulu teki minusta valmiin töihin ja seuraaviin opintoihin. Olen tosi kiitollinen opettajille ja kaikille muille, jotka ovat tukeneet minua koulussa. Olen myös ylpeä Suomesta ja että tämä oli mahdollista”, Omar sanoo.

Hän haluaa myös muistuttaa muita:

”Jos luet tarinani, ole varma itsestäsi ja keskity siihen, mitä haluat tehdä. Tee enemmän kuin koulu opettaa. Keep on and don’t give up. Suomen Diakoniaopisto löytyy viereltäsi.”

Haluatko opiskella kokiksi?

Suomen Diakoniaopistossa voit opiskella ravintola- ja cateringalaa Helsingissä, Sturenkadulla. Tutustu koulutukseen ja avoimiin hakuihin täältä >>