Kun Milla pähkäili uudelleen koulunpenkille lähtemistä, oli hänelle tärkeää, että uusi ammatti toisi varmasti töitä. ”En halunnut jäädä kotiin istumaan ja miettimään, että mitähän nytte.” Nyt hän on ikääntyvien hoitoon erikoistunut lähihoitaja.
Suomessa on annettu pakkasvaroitus. On kylmää. Lunta on tullut reippaasti, ainakin Oulussa, missä 27-vuotias Milla asuu.
”Viime aikoina töissä on puhuttu paljon säästä. Olemme muistelleet, kuinka kovia pakkasia oli ennen ja oliko silloin vieläkin enemmän lunta”, hän kertoo.
Muisteltavaa olisi paljon mutta eivät kaikki muista. Milla työskentelee hoivakodissa, jossa asuu myös muistisairautta sairastavia ikäihmisiä.
”Vaikka joku ei muistaisi mennyttä elämää, on jokaisella kuitenkin se oma tarinansa.”
Millalla on montakin. Yksi niistä liittyy hänen opintoihinsa.
”Kun tietää työaikansa, voi suunnitella elämää”
Milla on vastikään valmistunut lähihoitajaksi Suomen Diakoniaopistosta. Hän sai vakituisen työpaikan heti, mikä nykypäivänä ei kaikissa ammateissa ole ihan tavallista.
Millan alalla se kuitenkin on.
Kun Milla suunnitteli uutta urapolkua itselleen, yksi tärkeimmistä kriteereistä olikin se, että alalta löytyisi varmasti töitä.
”Se, että tietää työaikansa, -paikkansa ja palkkansa, on elämän suunnittelun kannalta tosi olennaista.”
Siksi jo ennen kouluun pyrkimistä hän päätti, että erikoistuisi – eli valitsisi osaamisalakseen – ikääntyneiden hoidon ja kuntoutuksen. Alalla on runsaasti erilaisia työmahdollisuuksia: esimerkiksi vanhusten asumispalveluyksiköissä tai kotipalveluissa, päivätoimintakeskuksissa tai viriketoiminnassa.
Se antaa valinnanvaraa.
Mainettaan parempi
Ikääntyvien hoivakodit ja vanhustyö ovat usein uutisissa mutta harvemmin positiivisessa valossa. Oikeastaan alan maine on varsin negatiivinen.
Millan mielestä käsitys on useimmiten vääristynyt. Hän tiesi jo ennen opintoihin hakeutumista iäkkäämpien kanssa työskentelystä melko paljon, sillä hänen äitinsä työskentelee samalla alalla.
”Mutta paljon on tietämättömyyttä, että millasta se työ oikeasti on. Esimerkiksi uutisista tulee synkät mielikuvat hoitolaitoksista, jolloin joku saattaa ajatella, että kaikkialla on sellaista. Mutta ei kaikkialla ole.”
Hänen nykyinen työpaikkansa – se sama, jossa hän teki jo opintojen aikana kaksi pitkää harjoittelua – on ollut erittäin mieleinen. Ammattiopintojen ehdoton valttikortti onkin se, että niissä pääsee oikeasti kokeilemaan työelämää käytännössä ja tutustumaan erilaisiin työnantajiin. Jonnekin saattaa sitten jopa jäädä pysyvämmin, niin kuin Milla.
”Tietenkin minullakin on välillä kiireisiä päiviä mutta niinhän lähes kaikissa töissä.”
Hän on silti sitä mieltä, että ihan kaikki eivät alalle sovi – kuten ei muillekaan aloille.
”Jos ei ole kiinnostusta tai rohkeutta työskennellä iäkkäämpien kanssa, ei kannata hakeutua opintoihin.”
Millaiselle tyypille ala sitten sopii? Ainakin tarvitaan aitoa halua kohdata ikäihmisiä. Heittäytymiskykyä. Pitää olla empaattinen eikä huumorintajusta ole haittaa, Milla listaa.
Lisäksi on osattava asettua esimerkiksi muistisairaan kenkiin. Pyrittävä ymmärtämään tämän maailmaa, mikä vaatii mielikuvitusta.
Millalta löytyy näitä ja hän puolestaan on löytänyt merkitykselliseltä, vaihtelevalta ja toisaalta säännölliseltä tuntuvan työn. Lisäksi työssä on myös yksi erityinen etu:
Ihmiset.
”Nautin ihmisten kohtaamisesta. Ei se riitä, että saa palkan ja on töitä – työn pitää olla myös sellaista, että siitä tykkää ja nauttii. Tämä on minulle sitä.”