Nelli, 23 vuotta, on luova, positiivinen ja taitava esiintyjä. Hän harrastaa tanssia ja esiintyy aktiivisesti yhdessä ystävien kanssa. Tulevaisuudessa Nellin haaveena on tehdä töitä pelisuunnittelun ja erityisesti liikkeen ohjauksen parissa.
Tällä hetkellä Nelli suorittaa YTO-opintoja Sovinnon toimintakeskuksella verkko-opintoina ja osallistuu erilaisiin kädentaidon pajoihin. Sovinnon toimintakeskus on Nellin mielestä hänelle ihanteellinen oppimisympäristö.
“Kun esseen kirjoittaminen ei onnistu, voin tehdä kädentaitojen pajalla erilaisia asioita ja hyödyntää luovuuttani. Sitten palaan esseen pariin takaisin, niin kirjoittaminen jälleen onnistuu.”
Nelli pyysi rohkeasti apua oman polkunsa suunnitteluun
Nellin opiskelupolku ei ole ollut helpoin ja hän kuvaakin suhdettaan opiskeluun monimutkaiseksi.
Ala-asteella hän oli kympin oppilas, mutta yläasteen haasteet muuttivat suhtautumista niin koulussa käyntiin, opiskeluun kuin omaan identiteettiin.
Nelli opiskeli aiemmin media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa. Koska opiskeluaika päättyi ja osa YTO-opinnoista jäi suorittamatta, valmistui hän osatutkintoon joulukuussa 2023.
Valmistumisen kynnyksellä Nelli kävi Ohjaamossa pyytämässä apua ja tukea oman jatkopolun suunnitteluun.
“Kerroin siellä, että minulla on nyt tällainen tilanne, enkä tiedä mitä minun pitäisi tehdä.”
Nelli kuitenkin tiesi jo silloin, että hän haluaa suorittaa puuttuvat YTO-opinnot ja saada koko perustutkinnon suoritettua.
Nelli ohjautui onnellisten sattumien kautta Sovinnon toimintakeskukselle
Nelli kertoo, että kyseisenä päivänä Ohjaamolla ei ollut opinto-ohjaajaa paikalla, mutta työntekijä kehotti ja kannusti juttelemaan etsivän nuorisotyöntekijän kanssa.
“Tapasin Sovinnon etsivän nuorisotyöntekijän Ohjaamolla. Hän kertoi Sovinnosta, kädentaitopajoista ja mahdollisuudesta suorittaa YTO-opintoja samalla.”
Aluksi Nelli osallistui kädentaidonpajoihin, mutta alkoi pian yhdessä nuorten työpajan koordinaattorin kanssa suunnittelemaan YTO-opintojen suorittamista. Nelli on saanut Sovinnon henkilökunnalta tukea myös omien asioidensa hoitamiseen.
Nellillä on tavoitteena suorittaa kuluvan syksyn aikana yhteensä kahdeksan YTO-opintojaksoa ja saada tutkintotodistus. Haaveissa ovat myös korkeakouluopinnot, kunhan aika on oikea.
”Työpajalla nuorta tuetaan löytämään oma polkunsa kohti työtä, koulutusta tai muita hänelle sopivia palveluita. Jokaisella nuorella on omat tavoitteensa, joiden saavuttamisen ohella nuori saa pajalta tukea esimerkiksi päivärytmin ja arjen hallintaan sekä mahdollisuuden kokeilla eri työalojen tehtäviä. Työpajalla voi olla TE-palveluiden myöntämässä työkokeilussa 1–6 kuukauden ajan tai osallistua omaehtoisesti ilman erillistä sopimusta. Yhteisöllisyys on työpajalla merkittävässä osassa, sillä oman polun löytämisessä nuori voi saada tukea ja uusia näkökulmia myös toisilta nuorilta.”
– Aleksanteri Virta, Tiimipäällikkö (Toimintakeskus Sovinto)
Parasta Sovinnolla on ympäristö, ihmiset ja yksilökohtainen tuki
Nelli kokee olevansa etuoikeutettu, kun saa opiskella Sovinnolla ja saa omaan tilanteeseensa hyvin yksilöllistä tukea. Hän on myös avoin ja rehellinen tilanteestaan.
“Nykyään uskallan kertoa omista tuen tarpeistani ja myös vaatia tukea.”
Oppimisympäristönä Sovinto sopii Nellille äärimmäisen hyvin. Luovuuteen kannustava ilmapiiri ja miljöö tukevat oppimista sekä tarjoavat opiskeluun korjaavia kokemuksia.
“Alkuun oli kovat paineet saada YTO-opintoja tehtyä. Työpajan ohjaajat kuitenkin aina tsemppaavat, että ei haittaa, jos jonain päivänä ei onnistu.”
Nelli kehuu Sovinnon toimintaa ja kiittelee henkilökuntaa vuolaasti.
“Täällä saa todella henkilökohtaista tukea ja oma polku suunnitellaan yksilöllisesti. Myös muut vertaiset täällä ovat tosi kivoja ja kaikesta voidaan jutella yhdessä.”
Nelli kokee, että Sovinto oppimisympäristönä on tukenut häntä valtavasti. Parasta Sovinnolla ovat ihmiset ja kohdatuksi tulemisen kokemus.
“Opiskelun ei tarvitse olla selviytymistä. Pitkästä aikaa on kokemus, että oppii ja saa tehdä niitä asioita, jotka itseä kiinnostavat.”
Nelli on kertomassa omasta opiskelupolustaan ja -kokemuksestaan Ammatillisen koulutuksen Johtajat SAJO ry:n syysseminaarissa 3.10.2024.
Nellin opiskelijatarinan kuva on hänen kotialbumistaan. Kuvan on ottanut J.K Valtonen