Heidi, 27 , ja Kovu, 18 , aloittivat kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon opinnot samassa opiskeluryhmässä syksyllä 2022. Opiskelun kautta he ovat saaneet runsaasti onnistumisen kokemuksia.
Heidin ja Kovun opiskelupolut ovat olleet erilaisia. Niitä on myös rakennettu omien kiinnostuksen kohteiden ja tavoitteiden mukaisesti.
Opiskelu on ollut mukavaa ja opintoihin on aina saanut tarvittaessa tukea. Avoin ohjaus- ja oppimisympäristö Tsemppi on tullut Heidille ja Kovulle tutuksi opintojen aikana.
Nuoriso- ja yhteisöohjaajan opinnot ovat olleet monipuolisia ja tarjonneet hienoja mahdollisuuksia
Kovu haki kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon suoraan peruskoulusta. Nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisalalle hän tiesi suuntaavansa ensimmäisen työelämässä oppimisen jakson jälkeen.
“Olin ensimmäisessä harjoittelussa päiväkohdissa. Siellä oli tosi kivaa, mutta tiesin ettei se ollut mun juttu.”
Heidi kertoo, että hänen opiskelupolkunsa Suomen Diakoniaopistolla ei ole ollut yhtä suora. Hän on opiskellut aiemmin lukiossa ja toista alaa toisessa ammatillisessa oppilaitoksessa.
“Opiskelu täällä on sujunut tosi hyvin. Tavoitteenani on valmistua näistä opinnoista.”
Vaikka Heidi ja Kovu ovat opiskelleet samassa opiskeluryhmässä, ovat heidän opiskelupolkunsa olleet erilaiset.
Viimeistä opiskeluvuottaan aloittavat Heidi ja Kovu ovat olleet tyytyväisiä opintoihinsa Suomen Diakoniaopistolla. Opiskelupolut ovat mahdollistaneet opiskelun erilaisissa oppimisympäristöissä.
Heidi opiskeli viime vuoden työvaltaisesti. Hän pidensi työelämässä oppimisen jaksoaan Diakonissalaitoksen Olohuoneella ja suoritti opintoja verkkokampuksella.
“Tykkäsin tosi paljon olla harjoittelussa Olohuoneella ja oppia työtä tehden. Oli hieno mahdollisuus, että sain pidentää harjoittelua ja edistää opintoja samalla.”
Kovu taas kertoo opiskelleensa pääsääntöisesti lähiopetuksessa kampuksella. Opiskeluiden aikana hän on toiminut aktiivijäsenenä opiskelijakuntatoiminnassa ja tutoropiskelijana. Viime keväänä hän pääsi opiskelemaan myös kansainvälisessä ympäristössä.
“Olin viime keväänä kv-ryhmävaihdossa Belgiassa, jossa suoritin kahden viikon harjoittelun. Se oli tosi hieno kokemus.”
Tsemppi on turvallinen tila, jossa voi tehdä rauhassa opiskelutehtäviä ja saada apua opiskeluun
Heidi ja Kovu kokevat molemmat, että oppimisyhteisössä on aina tukea tarjolla. He kertovat, että Tsemppi tuli tutuksi jo heti ensimmäisenä opiskelupäivänä.
“Ensimmäisenä opiskelupäivänä kampuskierroksella mainittiin Tsempistä. Opettajat myös mainostavat Tsemppiä meille opiskelijoille.”
Kumpikin on käynyt Tsempissä tekemässä itsenäisesti opiskelutehtäviä. Työntekijöiltä saa apua niin opiskelutehtäviin kuin tulostamiseen ja digitaalisen oppimisalustan (Elli) käyttöön.
Heidistä ja Kovusta Tsempissä parasta on turvallinen ja rauhallinen tila opiskelutehtäville sekä työntekijöiden työote ja kohdatuksi tulemisen kokemus.
“Tsempissä saa tehtyä tosi hyvin opiskelutehtäviä. Kotona tehtävien tekeminen ei onnistu häiriötekijöiden vuoksi.”
“Tsempin työntekijät kohtaavat opiskelijat aidosti ja ovat aina valmiita auttamaan ratkaisun löytämisessä.”
”Tsemppi tarjoaa matalankynnyksen ohjausta ja tukea opiskeluarjen moninaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin kaikille Suomen Diakoniaopiston opiskelijoille. Työskentely Tsempissä käynnistyy aina kohtaamisen kautta, jossa kartoitetaan opiskelijan tilanne ja avun tai tuen tarve. Tsemppiin ei tarvitse varata aikaa, vaan opiskelija voi tulla sinne itselleen sopivana ajankohtana. Tsemppiläiset tekevät tiivistä yhteistyötä esimerkiksi omaopettajien, opinto-ohjaajien, erityisopettajien sekä opiskeluhuollon kanssa.”
– Elisa Suominen, tiimipäällikkö, avoin ohjaus- ja oppimisympäristö Tsemppi
Parasta opiskelussa ovat olleet monipuoliset opiskelumahdollisuudet ja onnistumisen kokemukset
Heidin ja Kovun kummankin tavoitteena on valmistua nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi joulukuussa 2024.
Heidi kokee, että parhaimpia kokemuksia opinnoissa ovat olleet harjoittelut ja niissä onnistuminen, jotka ovat lisänneet hänen itsevarmuuttaan.
“Olen myös saanut hyviä arvosanoja. Näiden onnistumisten kautta olen todistanut itselleni, että pärjään.”
Harjoittelujen lisäksi Kovu kokee, että parasta ovat olleet myös kansainväliseen toimintaan osallistuminen ja muut vaikuttamismahdollisuudet.
“Olen päässyt vaikuttamaan asioihin koulun kautta. Osallistuin esimerkiksi viime kesänä SuomiAreenan paneelikeskusteluun.”
Kovun haaveena on valmistumisen jälkeen työllistyä nuorisotalolle. Heidi taas haaveilee sosionomin ammattikorkeakouluopinnoista.
Heidi ja Kovu ovat kertomassa omasta opiskelupolustaan ja -kokemuksestaan Ammatillisen koulutuksen Johtajat SAJO ry:n syysseminaarissa 3.10.2024.