Siirry sisältöön

Digitapahtuma kokosi jälleen satoja opiskelijoita 

Helsingin Alppikadulla järjestettiin 19.3.2026 jo toista kertaa koko kampuksen yhteinen digitapahtuma. Tapahtuma kokosi yhteen noin 300 opiskelijaa  kauneudenhoito-, kasvatus- ja ohjaus- sekä sosiaali- ja terveydenalalta sekä runsaan määrän henkilöstöä. 

Ensimmäinen digitapahtuma järjestettiin maaliskuussa 2025. Tapahtuman saaman positiivisen palautteen innoittamana se päätettiin toteuttaa uudelleen. 

”Tapahtumakonsepti pohjautuu muiden kampusten hyviksi todettuihin käytäntöihin: Lahdessa ja Oulussa vastaavia tapahtumia on järjestetty jo useamman vuoden ajan”, tapahtuman järjestelyissä mukana ollut digimentori Noora Petäjäniemi kertoo.  

Alppikadulla tapahtuman järjestelyistä vastasivat kampuksen digimentorit yhdessä muun henkilöstön ja opiskelijoiden kanssa.  

Vuorovaikutusta ja digitaalisuutta 

Tapahtuman tavoitteena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuus tutustua digitaalisiin ympäristöihin ja välineisiin myös oman koulutusalan ulkopuolelta. 

Aamupäivällä tapahtumassa kuultiin kiinnostavia puheenvuoroja. Jarno Alastalo johdatteli puheenvuorossaan pohtimaan tekoälyn inhimillisyyttä, ja Nuorten akatemian Sonja Hämäläinen ja Erika Perälä kertoivat digitaalisen vaikuttamisen keinoista. Sanna Huttunen esitteli Keskustakirjasto Oodin kaupunkiverstasta ja studioita sekä muita heidän digitaalisuuteen liittyviä palveluitaan.  

Iltapäivän aikana kampuksella pääsi tutustumaan noin kolmeenkymmeneen digipisteeseen, joissa opiskelijat, opettajat ja vierailijat esittelivät erilaisia digitaalisia sovelluksia ja välineitä. Iloksemme saimme digipisteitä runsaasti myös SDO:n ulkopuolisilta toimijoilta, kuten Duodecimista, Lukulumosta, Evondoksesta, Kelosoundilta, Medekasta, Yeticaresta, Suojellaan lapsia ry:stä ja Helsingin kirjastoista.  

”Tapahtuma tarjosi opiskelijoille paitsi uusia digitaitoja, myös mahdollisuuden harjoitella vuorovaikutustaitoja ja ohjaamista”, Petäjäniemi toteaa.  

Opiskelijoiden palautteiden perusteella antoisaa oli myös päästä näkemään eri alojen opiskelijoita ja saada tietoa muista kuin omasta opiskelualasta. Positiivisen palautteen ja runsaan osallistujamäärän ansiosta tapahtuma tullaan todennäköisesti järjestämään taas ensi vuonna.  

Kuvat: Maarit Lankinen-Kivimäki