Susanna Stark valmistui reilut kymmenen vuotta sitten lähihoitajaksi. Sen jälkeen hän on tehnyt töitä, opiskellut lisää ja edennyt uralla tilanteeseen, josta ei aiemmin uskaltanut edes haaveilla.
Kun Susanna 16-vuotiaana alkoi opiskella lähihoitajaksi, hän halusi töihin varhaiskasvatukseen.
”Silloin en ajatellut, että lasten kanssa työskentely voisi olla muutakin.”
Ymmärrys työkentän monista mahdollisuuksista kasvoi opiskeluaikana. Lähihoitajan koulutukseen kuuluu useita työssäoppimisen jaksoja, joista yhden Susanna teki lasten ja nuorten psykiatrisella osastolla.
”Jakso oli merkittävä, sillä se muutti opintojeni suuntaa. Valitsin osaamisalaksi mielenterveys- ja päihdetyön mutta painottaen yhä lasten ja nuorten kanssa työskentelyä.”
Susanna jäi keikkalaiseksi psykiatriselle osastolle jo ennen valmistumistaan ja kerrytti kokemusta vaativien asiakasryhmien kanssa työskentelystä.
Lähihoitajaksi valmistumisen aikoihin Susanna sai esikoislapsensa. Vanhempainvapaalla hänellä oli aikaa miettiä, mitä isona haluaisi tehdä. Vähitellen Susannalla vahvistui ajatus siitä, että lastensuojelussa työskentely olisi koettava.
”Niinpä laitoin hakemuksen lastensuojeluyksikköön ja hyppäsin kohti tuntematonta.”
Lisää osaamista erikoisammattitutkinnosta
Nykyään lastensuojelu ei ole Susannalle hyppy tuntemattomaan vaan vanha tuttu, jonka kanssa riittää koko ajan uutta koettavaa. Työstä lastensuojelussa on Susannan sanojen mukaan tullut hänelle intohimo:
”Tykkään työstäni äärettömän paljon.”
Toisaalta työ on vaativaa ja vaatii myös jatkuvaa kehittymistä ammattilaisena. Työn lisäksi Susanna on ollut ahkera opiskelija. Hän on hankkinut muun muassa sosionomin pätevyyden Lapin ammattikorkeakoulusta, josta valmistui vuonna 2021.
”Sosionomin opinnot tuntuivat kuitenkin pintaraapaisulta ja kaipasin vielä syvempää paneutumista asioihin, joita kohtaan työssä.”
Siksi Susanna tutki erilaisia mahdollisuuksia ja löysi mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon Suomen Diakoniaopistosta. Koulutusta järjestetään erilaisilla painotuksilla, ja vuosi sitten Susanna haki neuropsykiatrisella painotuksella järjestettävään koulutukseen. Sillä kertaa hän ei tullut valituksi.
Lannistumatta Susanna jatkoi tulevien koulutusten seuraamista, ja pian vastaan tulikin sama tutkinto mutta tällä kertaa traumapainotuksella.
”Olin että ei vitsi, tää on mun juttu!” Susanna nauraa.
Työssään lastensuojelussa Susanna on kohdannut paljon erilaisista traumaoireista kärsiviä nuoria.
”Trauma on niin valtavan laaja-alainen asia ja oireilee monella tavalla. Lastensuojelussa monilla nuorilla on esimerkiksi taustalla väkivaltakokemuksia ja trauma oireilee itsetuhoisuutena. Haluan pystyä parhaalla mahdollisella tavalla kulkemaan nuoren rinnalla ja tukea siinä, että nuoresta kasvaisi mahdollisimman tasapainoinen ja elämässä kiinni oleva aikuinen.”
Opinnot erikoisammattitutkinnossa ovat vielä melko alussa, mutta ne ovat onnistuneet herättämään Susannassa jo valtavan tiedonjanon.
”Olemme saaneet paljon ennakkomateriaalia: videoita ja kirjasuosituksia. Olen alkanut kahlaaman äänikirjoja ja innostus on vaan kasvanut. Opintokokonaisuudessa on edessä äärimmäisen mielenkiintoisia asioita. Erityisesti odotan kokemusasiantuntijoiden tulevan kertomaan omin sanoin traumasta.”
Opiskelumotivaatiota tukee se, että Susannan ryhmässä on kaksi muutakin opiskelijaa hänen työpaikaltaan.
”Saamme tehdä yhdessä pari laajempaa tehtävää. Uskon, että se antaa meille kaikille paljon, kun tutut ihmiset tekevät yhdessä ja pääsemme keskustelemaan asioista oman työn näkökulmasta.”
Sote-alalla voi edetä uralla monia polkuja
Sosiaali- ja terveysalan parhaita puolia on, että työssä oppii jatkuvasti uutta. Se tekee työstä kiinnostavaa ja haastavaa. Uusiin paikkoihin voi hakeutua myös itse, kuten Susanna on tehnyt.
Hänen seuraava suuri oppimispaikkansa on uusi askel uralla: Susanna on hetki sitten valittu palvelupäälliköksi Neljälle asteelle, jonka palveluksessa hän on aiemmin työskennellyt perhetyöntekijänä.
”Esihenkilötyö on ollut sellainen piilossa ollut haave, joka vasta parin viime vuoden aikana on vahvistunut: että tämä on suunta ja polku, jota haluan lähteä tavoittelemaan. Aiemmin en olisi uskaltanut edes haaveilla tästä.”
Susannalla on monia ominaisuuksia, jotka tukevat häntä varmasti esihenkilötehtävässä. Yksi niistä on kiinnostus ihmisiä ja heidän kokemuksiaan kohtaan. Toinen on tiimihenki.
Työkavereiden merkitys on Susannalle tärkeä myös siinä, että hän on lähtenyt opiskelemaan lisää.
”Yhdessä haettiin ja tultiin kouluun”, hän summaa.
Erikoisammattitutkinto on suhteellisen lyhyt koulutus ja sopii siksi hyvin työn kanssa yhteen. Kun vuoden päästä valmistuminen koittaa, on myös työpaikalla kakkukahvien paikka.
Onhan työpaikalle saatu Susannan ja kollegoiden koulutuksen kautta lisää arvokkainta pääomaa: osaamista.