Joskus läheiset voivat nähdä ensin, millainen työ toiselle sopii. Kun isä ehdotti Matleenalle lähihoitajan opintoja, tytär tyrmäsi idean. Vasta menetys sai hänet näkemään isän ehdotuksen uudessa valossa.
Siihen, että Matleenasta tuli vammaistyön lähihoitaja, vaikutti monta sattumaa.
Hän oli töissä radiossa, kun lähetykseen soitti puhevammainen henkilö. Soittajalla oli mukanaan tulkki, jonka avulla tämä pystyi toivomaan biisejä ja kommunikoimaan Matleenan kanssa.
Mutta soittaja tuskin arvasi, millaisen kipinän hän sai aikaan.
”Olin ihan ihmeissäni siitä, että miten minä en ymmärrä soittajan puhetta mutta tulkki voi ymmärtää. Jo seuraavana päivänä lainasin kirjastosta kirjan kommunikaation häiriöistä. Tuli semmonen valaistuminen, että tätä kohti mun pitäisi mennä.”
Niin Matleena tekikin. Hän haki opiskelemaan logopediaa, mutta koulun ovi ei auennut.
Isä ja tytär
Vasta toinen sattuma sai Matleenan ensimmäisen kerran pohtimaan lähihoitajan ammattia.
Hänen isänsä joutui sairaalaan.
”Yhtenä päivänä siellä ollessaan faija oli repinyt lehdestä mainoksen, jossa haettiin opiskelijoita lähihoitajan koulutukseen.”
Isä kertoi seuranneensa lähihoitajien työskentelyä sairaalassa. Hänen mielestään Matleena sopisi hommaan erinomaisesti.
”Tyrmäsin sen heti, että älä luulekaan”, Matleena naurahtaa.
Niinpä hän ei hakenut lähihoitajaksi. Ei vielä silloin.
Vasta isän kuolema sai Matleenan pohtimaan asiaa uudelleen.
Vaikka Matleena oli nauttinut työstään media-alalla, menetys vahvisti halun päästä tekemään töitä ihmisten kanssa. Kommunikaation ongelmat kiinnostivat edelleen, mutta missä sellaisiin voisi perehtyä, kun logopedia ei ollut enää vaihtoehto?
”Googlettelin ja vastaan tuli Diakoniaopisto, lähihoitajan tutkinto ja vammaistyö osaamisalana. Kaikki nappasi. Faija oli kuin olikin nähnyt tämän jo ennen mua.”
Niin hän aloitti opinnot Diakoniaopistossa.
Vammaistyö on täynnä monipuolisia mahdollisuuksia
Opintojen aikana oli useita harjoitteluja. Jo toista harjoittelupaikkaa etsiessä sattuma osui taas kohdalle ja Matleena pääsi kehitysvammaisille palveluita tarjoavaan Rinnekotisäätiöön. Harjoittelu siellä vahvisti, että Matleena on oikealla polulla. Lisäksi se antoi opintojen jälkeen työpaikan.
Sattumien lisäksi Matleenalla on ollut matkassa mukana motivaatiota, osaamista ja rohkeutta.
”Kyllä mulla on aina ollut semmonen palo olla heikompien puolella. Alusta saakka olen halunnut työssäni parantaa kehitysvammaisten osallisuutta ja auttaa heitä saamaan äänensä kuuluviin.”
Nykyään Matleena työskentelee osan ajasta Rinnekodin rekrylähettiläänä ja tekee kehitysvamma-alaa tunnetuksi. Toisen puolen työajasta hän ratkoo ihan uudenlaisia kysymyksiä.
”Kun korona iski, päivätoimintakeskus, jossa olin töissä, meni kiinni. Samalla tuli tarve kehittää etäpalveluita. Olin heti, että minä haluan tehdä tätä.”
Tavoitteena on ollut se, etteivät kehitysvammaiset jäisi yksin ja päivissä pysyisi jonkinlainen rytmi silloinkin, kun toimintakeskuksiin ei voinut mennä.
”Etäpalveluiden kehittäminen oli mieletön matka. Olen pitänyt muun muassa kaksi kertaa päivässä etäliveä asiakkaille. Välillä on tullut aika kriittistä palautetta, mutta se on opettanut, mikä toimii ja mikä ei. Esimerkiksi musiikkituokiot on mielettömän hauskoja: asiakkaat heittäytyy upealla tavalla niihin.”
Etälive on osoittanut, että ryhmähenki voi syntyä myös fyysisen etäisyyden päästä. Siihen vaaditaan kuitenkin aina se, että nettikamerat pysyvät päällä.
Eettistä keskustelua ja kohtaamisia
Kun Matleena muistelee opiskeluaikaa Diakoniaopistossa, hänelle nousee mieleen ihanat keskustelut.
”Se oli rönsyilevää, jatkui luokkahuoneesta ruokalaan ja pihalle. Tosi hauskaa.”
Samankaltaisia keskusteluja Matleena käy edelleen opiskelijoiden kanssa, kun hän vierailee kouluilla puhumassa kehitysvamma-alasta.
”Keskustelut liittyy usein asiakkaan itsemääräämisoikeuteen ja ohjaajan rooliin. Yksiselitteisiä vastauksia ei ole, ja siksi näitä onkin tärkeä pohtia. Opiskelijoilla on minusta hienosti rohkeutta nostaa kysymyksiä esiin”, Matleena sanoo.
Hän toivoisi, että lähihoitajaopiskelijat ja koulutusvaihtoehtoja pohtivat tuntisivat paremmin vammaistyön.
”Harva tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea tämä sisältää! On erilaisia asiakkaita, lapsia, iäkkäitä, nuoria, aikuisia. On päivätoimintaa, asumisyksiköitä, työhön valmennusta ja osallisuuden kehittämistä. Kyseessä on tosi monipuolinen työkenttä.”
Ala kaipaa kipeästi hyviä tekijöitä. Kaikkea ei tarvitse osata opintojen aikana. Kohtaamista sen sijaan kannattaa harjoitella.
”Painotan opiskelijoille aina, että kehitysvammaisuus ei ole sairaus, eikä heti tarvitse osata käyttää kaikkia erilaisia kommunikaatiomenetelmiä. Riittää, kun puhuu rauhallisesti ja on läsnä”, Matleena sanoo.
”Aito halu kohdata ihminen ihmisenä on kaikkein tärkeintä.”
Katso Matleenan haastattelu! Liity samalla tilaajaksi YouTube-kanavaamme.
Kiinnostaako lähihoitajan koulutus ja vammaistyö?
Suomen Diakoniaopistossa opiskelet tulevaisuuden osaajaksi. Vammaistyön lähihoitajana töitä riittää ja pääset varmasti merkitykselliselle alalle. Tutustu koulutukseen linkistä!