Rahoittaja | Opetus- ja kulttuuriministeriö |
---|---|
Hankkeen kesto | 01.01.2022 - 31.12.2023 |

Hankkeen tavoitteet
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen Diakoniaopistolle vuosille 2022-2023 ammatillisen koulutuksen perusrahoitusta työpaikkaohjaajien koulutuksen lisäämistä ja kehittämistä varten. Työelämässä tapahtuvan oppimisen ja työelämäyhteistyön osalta työpaikkaohjaamisen kehittämisessä tavoitellaan seuraavia asioita:
– Panostamme edelleen työpaikkaohjaajien ohjaus- ja arviointiosaamisen kehittämiseen. Mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen ja kehittämiseen tarjotaan nykyistä useammin.
– Varmistamme, että opetusta toteuttavat ja opiskelijoita ohjaavat osaavat ja ammattitaitoiset työpaikkaohjaajat ja opettajat.
Hankkeen toteutus
Hankkeen aluksi tehtiin kartoitustyö Suomen Diakoniaopiston olemassa olevista tukitoimenpiteistä työpaikkaohjaajille.
Suomen Diakoniaopistolla on rahoituksen myötä joustavat mahdollisuudet toteuttaa erilaisia ja -muotoisia työpaikkaohjaajakoulutuksia. Järjestämme yleisluontoisia työpaikkaohjaajakoulutuksia Teamsissa sekä lähiopetuksena kaikilla kampuksillamme. Työelämän tarpeiden mukaan jalkaudumme pitämään koulutuksia myös työelämään paikan päälle. Voimme järjestää työelämäkumppaneillemme Tsemppi -tapaamisia ja kuulumiskierroksia liittyen oppisopimusopiskelijoiden ohjaamiseen, niin Teamsissa kuin jalkautuvana mallina työelämään. Tarvittaessa järjestämme myös Teamsissa erilaisia teematunteja. Syksyllä 2022 aihioina oli Kieli- ja kulttuuritietoinen ohjaus, tuen tarpeessa olevan opiskelijan ohjaus, laadukas työpaikkaohjaaminen opiskelijan näkökulmasta sekä oppisopimus- ja koulutussopimus asiat.
Lähtökohtana kaikelle toiminnalle on työelämälähtöisyys, työelämästä nousevat tarpeet. Meillä on mahdollisuus järjestää työelämälle em. koulutusten lisäksi myös erilaisia lyhyempiä perehdytyksiä.
Lisätietoja hankkeesta
Perusrahoituksen harkinnanvaraisella korotuksella Suomen Diakoniaopisto toteuttaa erilaisia työpaikkaohjaajien osaamisen kehittämistoimia (Perehdytys, valmennus tai osaamisen kehittämistä tukevia digitaalisia palveluja). Voimme toteuttaa työpaikkaohjaajien osaamisen kehittämistoimia myös yhteistyössä muiden ammatillisten oppilaitosten kanssa. Harkinnanvaraista korotusta voimme käyttää myös työpaikkaohjaajille suunnattavien uusien osaamisen kehittämismuotojen, kuten osaamismerkkien, kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä ammatillisten opettajakorkeakoulujen kanssa yhteistyössä tehtävään kehittämistyöhön.
Hankkeen tulokset
Koulutettujen työpaikkaohjaajien määrä on lisääntynyt verrattuna vuoteen 2021. Vuonna 2022 koulutimme 215 uutta työpaikkaohjaajaa (2021 vastaava luku 161).