Hakuaika | 18.9.2024 - 10.11.2024 |
---|---|
Paikka | Oulu |
Koulutusaika | 8.1.2025 - 18.12.2026 |
Koulutusala | Terveys- ja hyvinvointialat |
Opiskelumuoto | Työvaltainen opiskelu |
Tietoa koulutuksesta
Suomen Diakoniaopistossa voit opiskella nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi yhteisössä, jossa on hyvä olla ja oppia. Laadukas perustutkinto, monipuoliset valinnaiset opinnot sekä yhteistyö työpaikkojen kanssa antavat sinulle hyvän pohjan, jonka avulla kasvat ammattilaiseksi.
Opintojen aikana opit tukemaan eri-ikäisten ja erityisesti nuorten hyvinvointia, kasvua ja osallisuutta. Saat ohjausosaamista, opit käyttämään erilaisia ohjauksen menetelmiä ja työskentelemään monialaisissa verkostoissa. Valmistumisen jälkeen voit työskennellä esimerkiksi kuntien nuorisotyössä, kouluissa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa tai järjestöissä. Voit myös työskennellä vapaa-ajan palveluissa sekä ikääntyvien ja erityisryhmien parissa.
Opiskelu kestää noin kaksi vuotta. Aiempi osaamisesi tai koulutuksesi voi vaikuttaa opiskelun pituuteen.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon kuuluu yksi yhteinen ammatillinen tutkinnonosa. Sen lisäksi suoritat nuoriso- ja yhteisöohjaajan osaamisalan.
Opiskelutapana on työvaltainen opiskelu. Opiskelu tapahtuu pääosin työpaikoilla ja opiskelua on keskimäärin noin 3-4 lähipäivää kuukaudessa. Osan opinnoistasi voit suorittaa verkkokursseina.
Kohderyhmä
Koulutus sopii sinulle, jos olet esimerkiksi
– suorittanut toisen tai korkeamman koulutusasteen tutkinnon
– vaihtamassa alaa
– töissä kasvatus- ja ohjausalalla ilman tutkintoa
– opiskellut alaa jo aiemmin, mutta opintosi ovat jääneet kesken.
Muista liittää hakemukseen tärkeimmät opiskelu- ja työtodistuksesi sähköisessä muodossa!
Hakeminen ja opiskelijavalinta
Hakuajan jälkeen kutsumme sinut kampukselle valintapäivään, joka järjestetään
29.10.2024, 19.11.2024 tai 10.12.2024.
Saat kutsun yhteen valintapäivään sähköpostilla. Tiedotamme sinua kutsusta myös tekstiviestillä.
Valintapäivässä haastattelemme sinua ja saat tietoa koulutuksesta, terveydentilavaatimuksista ja muista opiskeluun liittyvistä tärkeistä asioista.
Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit saada kutsun kielikokeeseen, joka järjestetään 29.10., 3.12. tai 10.12.
Lisätietoa kielitaitovaatimuksesta:
Koulutuksen kielitaitovaatimus on B1.1. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, kielitaitosi täytyy arvioida ja silloin saat kutsun myös kielikokeeseen.
Sinun ei tarvitse osallistua kielikokeeseen, jos sinulla on:
– suomenkielisen peruskoulun päättötodistus tai suomen kielellä suoritettu ylempi tutkinto
– YKI-todistus (kaikki osa-alueet tasolla 3)
– valtionhallinnon kielitutkinto.
Jos sinulla on jokin edellisistä todistuksista, muista liittää se hakemukseen.
Kustannukset opiskelijalle
Opiskelu on maksutonta. Voit kuitenkin joutua hankkimaan itse työvaatteet tai opiskelumateriaalit. Kannustamme sinua myös hankkimaan oman tietokoneen.
Tarvitsetko lisätietoja?
Lisätietoja koulutuksesta antaa Suomen Diakoniaopiston hakupalvelut
puhelimitse: 09 7750 2700
sähköpostitse: info@sdo.fi
chat: www.sdo.fi
Tarkista palveluaikamme nettisivuiltamme: https://www.sdo.fi/yhteystiedot/hakupalvelu