Siirry sisältöön

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala, Lastenohjaaja, Jatkuva haku

Hakuaika18.9.2024 - 5.11.2024
PaikkaLahti
Koulutusaika8.1.2025 - 18.12.2026
KoulutusalaTerveys- ja hyvinvointialat
OpiskelumuotoTyövaltainen opiskelu

Tietoa koulutuksesta

Suomen Diakoniaopistossa voit opiskella lastenohjaajaksi yhteisössä, jossa on hyvä olla ja oppia. Laadukas perustutkinto, monipuoliset valinnaiset opinnot sekä yhteistyö työpaikkojen kanssa antavat sinulle hyvän pohjan, jonka avulla kasvat ammattilaiseksi.

Opintojen aikana opit toimimaan lasten ja perheiden kanssa. Saat osaamista lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Opit ohjaamaan lapsia ja lapsiryhmiä erilaisin ilmaisukeinoin ja menetelmin sekä hyödyntämään digipedagogiikkaa.

Valmistumisen jälkeen voit työskennellä päiväkodeissa lastenohjaajana. Voit myös toimia koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Halutessasi saat kelpoisuuden Suomen evankelisluterilaisen kirkon varhaiskasvatus- ja perhetoiminnassa työskentelyyn.

Opiskelu kestää noin kaksi vuotta. Aiempi osaamisesi tai koulutuksesi voi vaikuttaa opiskelun pituuteen.

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon kuuluu yksi yhteinen tutkinnonosa. Sen lisäksi suoritat lastenohjaajan osaamisalan.

Opiskelutapana on työvaltainen opiskelu. Tutkinnon osien alussa on aina tiiviimpi lähiopetuksen jakso, jonka jälkeen opiskelet 3–4 päivää viikossa työpaikalla ja 1–2 päivää lähiopetuksessa tai itsenäisesti. Osan opinnoistasi voit suorittaa verkkokursseina.

Kohderyhmä

Koulutus sopii sinulle, jos olet esimerkiksi

– suorittanut toisen tai korkeamman koulutusasteen tutkinnon
– vaihtamassa alaa
– töissä kasvatus- ja ohjausalalla ilman tutkintoa
– opiskellut alaa jo aiemmin, mutta opintosi ovat jääneet kesken.

Muista liittää hakemukseen tärkeimmät opiskelu- ja työtodistuksesi sähköisessä muodossa!

Hakeminen ja opiskelijavalinta

Hakuajan jälkeen kutsumme sinut kampukselle valintapäivään, joka järjestetään
29.10.2024 tai 3.12.2024.

Saat kutsun yhteen valintapäivään sähköpostilla. Tiedotamme sinua kutsusta myös tekstiviestillä.

Valintapäivässä haastattelemme sinua ja saat tietoa koulutuksesta, terveydentilavaatimuksista ja muista opiskeluun liittyvistä tärkeistä asioista.

Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit saada kutsun kielikokeeseen.
Lisätietoa kielitaitovaatimuksesta:

Koulutuksen kielitaitovaatimus on B1.1. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, kielitaitosi täytyy arvioida ja silloin saat kutsun myös kielikokeeseen.

Sinun ei tarvitse osallistua kielikokeeseen, jos sinulla on:

– suomenkielisen peruskoulun päättötodistus tai suomen kielellä suoritettu ylempi tutkinto
– YKI-todistus (kaikki osa-alueet tasolla 3)
– valtionhallinnon kielitutkinto.

Jos sinulla on jokin edellisistä todistuksista, muista liittää se hakemukseen.

Kustannukset opiskelijalle

Opiskelu on maksutonta. Voit kuitenkin joutua hankkimaan itse työvaatteet tai opiskelumateriaalit. Kannustamme sinua myös hankkimaan oman tietokoneen.

Tarvitsetko lisätietoja?

Lisätietoja koulutuksesta antaa Suomen Diakoniaopiston hakupalvelut
puhelimitse: 09 7750 2700
sähköpostitse: info@sdo.fi
chat: www.sdo.fi
Tarkista palveluaikamme nettisivuiltamme: https://www.sdo.fi/yhteystiedot/hakupalvelu