Hakuaika | 1.1.2024 - 31.12.2024 |
---|---|
Paikka | Oulu |
Koulutusala | Terveys- ja hyvinvointialat |
Opiskelumuoto | Oppisopimusopiskelu |
Tietoa koulutuksesta
Suomen Diakoniaopistossa voit opiskella hoiva-avustajaksi yhteisössä, jossa on hyvä olla ja oppia. Opiskelu antaa sinulle hyvät valmiudet työhön hoiva-avustajana.
Hoiva-avustajan työssä huolehdit asiakkaiden perustarpeista ja avustat esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa, ruokailussa ja liikkumisessa. Hoiva-avustajan työhön voi sisältyä myös muita tehtäviä, kuten siivousta, keittiössä työskentelyä, vaatteiden ja tekstiilien huoltamista. Hoiva-avustaja ei osallistu lääkehoitoon ja työskentelee usein lähihoitajan työparina.
Hoiva-avustajan koulutuksessa opiskelet osan lähihoitajan opinnoista. Opiskelu kestää noin vuoden. Aiempi osaamisesi tai koulutuksesi voi vaikuttaa opiskelun pituuteen. Opinnot aloitetaan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan aikaisintaan 1.8.2024.
Koulutus toteutetaan oppisopimuksella ja suurin osa osaamisesta hankitaan työssä. Lähiopetusta on kerran viikossa tai yksilöllisen suunnitelman mukaan. Koulutukseen voi sisältyä myös verkko-opintoja ja etätehtäviä.
Koulutus voidaan toteuttaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoituksella.
Kohderyhmä
Koulutus sopii sinulle, jos
– työskentelet hoiva-avustajan tai hoitoapulaisen tehtävissä ja haluat kehittää osaamistasi.
– olet alanvaihtaja, ja haluat joustavan kouluttautumis- ja työllistymisväylän sosiaali- ja terveysalalle.
Oppisopimuskoulutuksessa sinulla tulee alan työpaikka tai alustava lupaus mahdollisesta työpaikasta. Muista liittää hakemukseen tärkeimmät opiskelu- ja työtodistuksesi sähköisessä muodossa!
Hakeminen ja opiskelijavalinta
Oppisopimuspalveluista soitetaan sinulle sen jälkeen, kun oppisopimustyöpaikkasi on varmistettu. Tällöin sovimme kanssasi haastatteluajan. Haastattelemme kaikki hakijat.
Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit saada kutsun kielikokeeseen. Saat kutsun kielikokeeseen sähköpostilla ja tiedotamme sinua kutsusta myös tekstiviestillä.
Lisätietoa kielitaitovaatimuksesta:
Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, kielitaitosi täytyy arvioida. Sinun ei tarvitse osallistua kielikokeeseen, jos sinulla on:
– suomenkielisen peruskoulun päättötodistus tai suomen kielellä suoritettu ylempi tutkinto
– YKI-todistus (kaikki osa-alueet tasolla 3)
– valtionhallinnon kielitutkinto.
Jos sinulla on jokin edellisistä todistuksista, muista liittää se hakemukseen.
Kustannukset opiskelijalle
Opiskelu on maksutonta. Voit kuitenkin joutua hankkimaan itse opiskelumateriaaleja. Kannustamme sinua myös hankkimaan oman tietokoneen.
Tarvitsetko lisätietoja?
Lisätietoja koulutuksesta antaa Suomen Diakoniaopiston hakupalvelut
puhelimitse: 09 7750 2700
sähköpostitse: info@sdo.fi, oppisopimuspalvelut@sdo.fi
chat: www.sdo.fi
Tarkista palveluaikamme nettisivuiltamme: https://sdo.fi/hakupalvelu/