Siirry sisältöön

Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, Lastenohjaaja tai Nuoriso- ja yhteisöohjaaja, Yhteishaku

Hakuaika 20.2.2024 - 19.3.2024
Paikka Helsinki
Koulutusaika 1.8.2024 - 4.6.2027
Koulutusala Terveys- ja hyvinvointialat
Opiskelumuoto Päiväopiskelu

Tietoa koulutuksesta

Suomen Diakoniaopistossa voit opiskella kasvatus- ja ohjausalaa yhteisössä, jossa on hyvä olla ja oppia. Laadukas perustutkinto, monipuoliset valinnaiset opinnot sekä yhteistyö työpaikkojen kanssa antavat sinulle hyvän pohjan, jonka avulla kasvat ammattilaiseksi.

Opiskelu kestää noin kolme vuotta. Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon kuuluu yksi yhteinen ammatillinen tutkinnonosa, jonka suorittamisen jälkeen valitset itseäsi kiinnostavan osaamisalan.

Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala:
Lastenohjaajaopintojen aikana opit toimimaan lasten ja perheiden kanssa. Saat osaamista lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen. Opit ohjaamaan lapsia ja lapsiryhmiä erilaisin ilmaisukeinoin ja menetelmin sekä hyödyntämään digipedagogiikkaa. Valmistumisen jälkeen voit työskennellä päiväkodeissa lastenohjaajana. Voit myös toimia koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnassa. Halutessasi saat kelpoisuuden Suomen evankelisluterilaisen kirkon varhaiskasvatus- ja perhetoiminnassa työskentelyyn.

Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala:
Nuoriso- ja yhteisöohjaajaopintojen aikana opit tukemaan eri-ikäisten ja erityisesti nuorten hyvinvointia, kasvua ja osallisuutta. Saat ohjausosaamista, opit käyttämään erilaisia ohjauksen menetelmiä ja työskentelemään monialaisissa verkostoissa. Valmistumisen jälkeen voit työskennellä esimerkiksi kuntien nuorisotyössä, kouluissa, aamu- ja iltapäivätoiminnassa tai järjestöissä. Voit myös työskennellä vapaa-ajan palveluissa sekä ikääntyvien ja erityisryhmien parissa.

Kohderyhmä

Voit hakea koulutukseen, jos olet suorittanut peruskoulun, eikä sinulla ole vielä toisen asteen tutkintoa (ammatillinen tutkinto/lukio).

Hakeminen ja opiskelijavalinta

Suomen Diakoniaopiston Alppikadun kampuksella ei järjestetä valintapäiviä kasvatus- ja ohjausalan hakijoille.

Harkintaan perustuvassa haussa hakeneita kutsutaan haastatteluun 2.,3. tai 6.5.2024 ja tarvittaessa myös kielikokeeseen 29.4.2024.

Jos haet harkinnanvaraisessa haussa, toimita Suomen Diakoniaopistoon

– Oppimisvaikeuksissa asiantuntijalausunto (esim. lääkärin, psykologin tai erityisopettajan lausunto), jossa kerrotaan oppimisvaikeuksien näkyminen opinnoissa.
– Sosiaalisissa syissä asiantuntijalausunto (esim. psykologi, kuraattori) jossa kerrotaan, miten sosiaaliset syyt on vaikuttaneet opinnoista suoriutumiseen.
– Ei perusopetuksen päättötodistusta (peruskoulu jäänyt kesken) selvitys aiemmista opinnoista.
– Ulkomaisella todistuksessa hakeva: toimita virallisen kielenkääntäjän todistamat suomenkieliset käännökset aiemmista todistuksista ja todistus suomen kielen taidosta (esim. YKI).

Liitteiden toimittaminen Suomen Diakoniaopistoon riittää yhteen kertaan, vaikka hakisit useampaan tutkintoon harkinnan varaisessa haussa.

Voit toimittaa liitteet sähköisesti turvapostilla: https://www.turvaposti.fi/viesti/haku@sdo.fi.
Kirjaa otsikkokenttään hakemasi tutkinnon nimi.

Tai kirjepostilla:
Suomen Diakoniaopiston Hakupalvelut
Alppikatu 2 A
00530 HELSINKI

Liitteet toimitettava viimeistään 5.4.2024.

Kustannukset opiskelijalle

Koulutus on opiskelijalle maksutonta.

Oppivelvollisille opiskelijoille opiskelumateriaalit ovat maksuttomia ja opiskelija saa käyttöönsä tietokoneen.

Jos et ole oppivelvollisuuden piirissä, kustannuksia tulee esim. työvaatteista ja opiskelumateriaaleista.
Opiskelijoita kannustetaan hankkimaan oma tietokone.

Tarvitsetko lisätietoja?

Lisätietoja koulutuksesta antaa Suomen Diakoniaopiston hakupalvelut
puhelimitse: 0977502700
sähköpostitse: info@sdo.fi
chat: www.sdo.fi
Tarkista palveluaikamme nettisivuiltamme: https://www.sdo.fi/yhteystiedot/hakupalvelu/