Hakuaika | 6.2.2024 - 31.3.2024 |
---|---|
Paikka | Lahti |
Koulutusaika | 12.8.2024 - 18.12.2026 |
Koulutusala | Terveys- ja hyvinvointialat |
Opiskelumuoto | Päiväopiskelu |
Tietoa koulutuksesta
Suomen Diakoniaopistossa voit opiskella lastenohjaajaksi tai nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi yhteisössä, jossa on hyvä olla ja oppia. Laadukas perustutkinto, monipuoliset valinnaiset opinnot sekä yhteistyö työpaikkojen kanssa antavat sinulle hyvän pohjan, jonka avulla kasvat ammattilaiseksi.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon opinnoista saat ohjauksen, kasvatuksen ja kommunikoinnin tehtävissä tarvittavaa monipuolista osaamista. Vahvistat alalla tarvittavia hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä ottaa huomioon taustaltaan erilaisten ja eri-ikäisten ohjauksen ja tuen tarpeet. Opit myös ottamaan vastuuta ohjattavien ja asiakkaiden psyykkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta sekä työskentelemään osana moniammatillista ryhmää ja verkostoa.
Opinnoissa voit syventää osaamistasi oman kiinnostuksesi mukaan esimerkiksi lapsen ilmaisun, tukea tarvitsevien, ikääntyvien toiminnan, liikkumisen, luonto- ja elämystoiminnan ohjaamiseen tai vapaaehtois- ja järjestötoiminnan ohjaamiseen.
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkintoon kuuluu yksi yhteinen ammatillinen tutkinnonosa. Sen lisäksi voit valita yhden osaamisalan:
Nuoriso- ja yhteisöohjauksen osaamisala, nuoriso- ja yhteisöohjaaja tai
Varhaiskasvatuksen ja perhetoiminnan osaamisala, lastenohjaaja
Ylläolevat tiedot voivat vielä muuttua ja tarkentua. SDO pidättää oikeudet muutoksiin.
Kohderyhmä
Koulutus sopii sinulle, jos olet esimerkiksi
– suorittanut toisen tai korkeamman koulutusasteen tutkinnon
– vaihtamassa alaa
– töissä kasvatus- ja ohjausalalla ilman tutkintoa
– opiskellut alaa jo aiemmin, mutta opintosi ovat jääneet kesken.
Muista liittää hakemukseen tärkeimmät opiskelu- ja työtodistuksesi sähköisessä muodossa!
Hakeminen ja opiskelijavalinta
Hakuajan jälkeen kutsumme sinut kampukselle valintapäivään. Valintapäivät järjestetään loppukeväästä 2024. Valintapäivät ilmoitetaan nettisivuillamme myöhemmin lähempänä hakuajan alkamista.
Saat kutsun valintapäivään sähköpostilla. Tiedotamme sinua kutsusta myös tekstiviestillä.
Valintapäivässä haastattelemme sinua ja saat tietoa koulutuksesta, terveydentilavaatimuksista ja muista opiskeluun liittyvistä tärkeistä asioista. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit saada kutsun kielikokeeseen.
Lisätietoa kielitaitovaatimuksesta:
Koulutuksen kielitaitovaatimus on B1.1. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, kielitaitosi täytyy arvioida ja silloin saat kutsun myös kielikokeeseen
Sinun ei tarvitse osallistua kielikokeeseen, jos sinulla on:
– suomenkielisen peruskoulun päättötodistus tai suomen kielellä suoritettu ylempi tutkinto
– YKI-todistus (kaikki osa-alueet tasolla 3)
– valtionhallinnon kielitutkinto.
Jos sinulla on jokin edellisistä todistuksista, muista liittää se hakemukseen.
Kustannukset opiskelijalle
Opiskelu on maksutonta. Voit kuitenkin joutua hankkimaan itse työvaatteet tai opiskelumateriaalit. Kannustamme sinua myös hankkimaan oman tietokoneen.
Tarvitsetko lisätietoja?
Lisätietoja koulutuksesta antaa Suomen Diakoniaopiston hakupalvelut
puhelimitse: 09 7750 2700
sähköpostitse: info@sdo.fi
chat: www.sdo.fi
Tarkista palveluaikamme nettisivuiltamme: https://www.sdo.fi/yhteystiedot/hakupalvelu